Olen akateeminen tanssija, maisteri ja pedagogi, paluumuuttaja, äiti ja villi visioija, jolle tarve lukea tanssista kääntyi haluksi kirjoittaa siitä. Kirjoitan suomeksi, sillä ajattelen, että suomalaistakin tanssikulttuuria tulisi voida kehittää sanoin ja kuvin ilman että se koetaan vieraaksi tai sijoitetaan muualle.
Seison tanssiurallani jalka tukevasti molemmissa leireissä, klassisella puolella sekä
katutanssikulttuurissa, ja ihmettelen, miksi yhteisöllisyysajattelusta huolimatta Suomi jakaantuu leireihin jopa lajien sisällä. Myös ymmärrys oheistreenin tärkeydestä on täällä yhä ohutta. Olen fyysinen tekijä ja tekniikkakyylä, rakastan lattiatekniikoita, tanssiakrobatiaa, hyppyjä ja tanssikoulujen ryhmähenkeä. Liikkeestä nauttiminen on mielestäni tanssimisen ydintä ja ajattelen, että on yhtä aikaa mahtavaa ja hurjaa, ettei tanssijana koskaan ole valmis.
Salin poikki -blogi täytti keväällä kaksi vuotta ja uusi vuosi on startannut vauhdilla. Päivitän tällä hetkellä blogin ilmettä, joten klikkaathan tällekin sivulle vielä uudelleen myöhemmin.
Omimmat lajini: Katutanssit (hiphop, krumping, popping, locking), nykytanssi, baletti.
Lisävirtaa piirtämisestä, ulkoilma-aktiviteeteista ja audiovisuaalisesta kerronnasta, poptaiteesta ja ihmiskohtaamisista. Kaipaan lukemista.