KL19 Salin poikki

Kesälukemista 2019 (KL19) esittelee tanssista ja sen lähitienoilta julkaisevia bloggaajia sekä heidän työtään viikon mittaisina highlighteina. Kunkin vierasviikon tiistaina julkaistaan mun kirjoittama, lyhyellä haastattelulla maustettu esittely ja kokemuksia spotissa olevan blogin parista. Loppuviikosta luettavaksesi jaetaan vierailijan tätä sarjaa varten tuottama julkaisu. Pääset tutustumaan viikon vieraan omaan sivustoon sivupalkin linkistä.
Neljäs viikko & Salin poikki
Antoisia lukuhetkiä!

Hei, Mikä voisikaan olla parempi sauma esitellä omaa juttua kuin tyhjä viikko ja kiinnostuneet lukijat! Huippua, että olet lukemassa Kesälukemista 2019 -juttusarjaa, jossa mennään jo puoliväliä. Yksi peruuntuminen ja kaverin ennakkoon syntynyt lapsi (Onnittelut!!) saivat tällaisen gäpin aikaan kesälukemiston jatkuvuuteen, mutta otetaan siitä heti kiinni!

21369350_1665325230185004_7779029313760041978_n

Salin poikki -blogista on reilun kahden vuoden ajan päässyt lukemaan monikasvoiselle tanssikansalle kirjoitettuja juttuja tanssimisesta, liikkeestä, tanssitapahtumista ja -kisoista, opettamisesta sekä kaikenlaisesta työstä tanssin ympärillä ja ytimessä. Monenlaista ilotulitusta, oman elämän pohdintaa ja omasta työstä oppimista, josta eri-ikäiset ja erilaisilla tanssitaustoilla elelevät tyypit löytävät varmasti kaikupohjaa! Monenlaisia nimittäin yhä yhdistää se kiinnostus tanssia kohtaan. Mukana on hullunkivoja yhteistyöprokkiksia tanssialan yrittäjien ja tapahtumatuottajien kanssa, sekä haastatteluita, joita on ollut puhdas ilo tehdä.

screenshot_20190901-235250_14773931836905361164.jpgOlen halunnut tuoda Salin poikki -blogissa esille erilaisten tyyppien huikeita tekemisiä ja alleviivata eri tanssilajien samankaltaisia piirteitä. Tai oikeastaan sitä, ettei tanssilaji tai -tyyli ole erottava tekijä, vaan kaikissa saleissa opettaminen on aina opettamista, kouluhaku on koulustakin riippumatta samantyyppistä, kaikkialla tanssijat käyvät samoja itsetutkiskeluita, katsovat ylöspäin tietynlaisia piirteitä. Jokaisen täytyy myös pukeutua ja pitää huolta työvälineestään, eli kropastaan. Joten ”ne” miettii usein ihan samoja asioita kuin ”me”kin. Aloitin kirjoittamaan, etsittyäni turhaan edes suht aktiivisesti julkaisevaa tanssiblogia luettavakseni. Ulkomaisia blogeja löytyy, mutta mielestäni tanssista pitäisi voida keskustella myös suomeksi.

Koin, että blogi olisi hyvä tapa sekä synnyttää uutta keskustelua että ottaa osaa keskusteluun. Samalla painiskelin itse paluumuuton aiheuttaman ajelehtimisen kanssa ja halusin välttää etäänymistä tanssipiireistä – olin nimittäin myös viidennellä kuulla raskaana ja aloin miettimään, mitä se tarkoittaa tanssiuran kannalta (Vastaus: Ei pelkoa – erilaista tanssielämää, mutta tanssielämää yhtälailla!). Kirjoittaminen on ollut tapa jäsennellä omia ajatuksia, liputtaa muiden puolesta, ajatella ääneen ja kannustaa tutustumaan muiden tanssijoiden juttuihin. Ja ihan ihan rehellisesti, tosi moni juttu on alkanut myös puhtaasta uteliaisuudesta tietää lisää.

Blogi on kirjoitettu rennolla puhuttelulla, siten että kenen tahansa on helppo saada tekstistä kiinni. Haluaisin saada aikaan ja päästä seuraamaan enemmän keskustelua,  minkä eteen aion tehdä tietoisesti enemmän töitä seuraavalla kaudella!

img-20190315-wa00337007008186928576313.jpg

Tässä Kaisun vastaukset viikon haastatteluun:

Miten esittelisit itsesi sinua ennestään tuntemattomalle?
Olen jatkuvasti kehittyvä tanssin ja viestinnän ammattilainen, pedagogi ja sisällöntuottaja, joka innostuu helposti, tykkää hullunkuuloisia ideoista ja luottaa uteliaisuuteen sekä kysymisen voimaan. Luulen, että tanssimatta menisin osiin henkisesti ja fyysisesti.

Mitä lisäisit esittelyyn nämä asiat sinusta jo tietävälle?
Kuutelin taannoin podcastia, jossa pohdittiin, miten vahvasti suomalaiset identifioivat itseään työn kautta. Samoihin aikoihin näin telkkarista vahingossa haastattelun, jossa huippunyrkkeilijä kertoi aktiivisesti työstäneensä ajatusmallin, jolla hän piti suurimman intohimonsa, nyrkkeilyn, mahdollisimman kaukana omasta minuudestaan ja identiteetistään. Tällöin tappiot tai takaiskut eivät osu itseen, eikä ura ole määrittämässä minuutta. Oon ajatellut muotoilla jotain vastaavaa.

Niinpä kertoisin aiemmin mainittujen lisäksi, että olen yleensä hyväntuulinen, hieman kuriton toimijatyyppi, jolla on usein monta rautaa tulessa. Elän monikielisessä perheessä ja seison käsillä tai päälläni säännöllisesti. Luotan yhä ihmisiin ja koen kaikesta optimistisuudesta huolimatta olevani realisti. Kärsin vähän ajan puutteesta ja haluaisin toteuttaa itseäni taiteellisesti enemmän. Ajattelen silloin voivani paremmin.

Koning

Millaisia työkuvioita meneillään?
Tein juuri viimeisen jakson Nytke-nykytanssifestivaalin IGTV-sarjaan, jonka tekeminen on ollut opettavainen ensikertasukellus kanavan toimintaan. Festivaaliin liittyen työstimme myös residenssikoreografi, Russell Adamsonin, johdolla 14 minuuttia kestävän residenssiteoksen, jonka harjoitukset päättyvät Teatteri-iltaan Hällä-näyttämöllä lauantaina 20.7. Nytkeestä olet voinut lukea myös yhteistyöjulkaisuista sekä viimeviikon vierailijajulkaisusta täältä blogista.

Alkuvuosi on ollut jotenkin tukkoinen, joten koitin keventää kesään. Halusin luoda mentaalista tilaa löytää uusia ratkaisuja työkuvioihin sekä itseni kehittämiseksi. Niinpä jätin kesäkurssien järjestämisen loppukesälle ja poimin töiksi kesäkaudelle vain kutkuttavimmat jutut. Seuraavaksi aloitan suunnittelemaan alkavan tanssikauden tunteja ja istutan itseni tekemään päätöksiä blogisysteemin päivittämiseksi.

Millainen ajanjakso kesä on työssäsi?
Ylipäätään kesä on vaihteleva kausi, kun treenit tai opetukset eivät ole rytmittämässä viikkoa, muutkin lomailevat ja kerrankin Suomessa tapahtuu. Tuntiopetuksia kesäisin ei ole ja edelliset kesät vietin muutenkin vanhempainvapaalla…Sitä ennen olin kuukausipalkkaisessa työssä Ruotsissa, joten en oikein osaa sanoa yhtenevää linjaa, miten kesät töiden osalta kohdallani jotenkin yleensä menevät. Joka tapauksessa ajatukset suuntaavat tulevaan kauteen, sillä tanssinopettajana aivojen vuosikalenteri alkaa syksystä. Niinpä kesä on hyvää aikaa vetää yhteen ja suunnitella tulevia.

Pidätkö kesälomaa? Jos et, milloin lomailet?
Pyrin pitämään kesällä lomaa aina jonkin pätkän. Kesällä lomatunnelmaan on yleensä helppo päästä ja matkustaminen tuntuu vaivattomammalta kuin talvella toisinaan. Ja kuten edellä mainitsin, kun muutkin lomailevat, on iisiä sopia yhteisiä menoja tai tapaamisia esimerkiksi kauempana asuvien sukulaisten kanssa.

Kuinka pidät lomakausina yllä työkuntoasi ja kehon aktiivisuutta?
Kävelen ja pyöräilen tosi paljon, treenailen temppuja nurtsilla ja hyötyliikun kaikintavoin. Mulle on oikeastaan vaikeampi miettiä, miten olisin paikoillani tai levossa. Teen myös jonkin verran kotitreeniä kehonpainolla ja pyrin joka kesä osallistumaan kurssille tai tapahtumaviikolle, jossa pääsee tanssimaan ja oppimaan erilaista liikkumista uusien koreografien johdolla.

Pieni jatkuva kuormitus vai täydellinen palautuminen?
Paha. Kolmen sekunnin mietinnän jälkeen sanoisin, että pieni jatkuva kuormitus! Tällainen fyysinen palautumisen tuntu, johon alku kesästä päädyin, tuntuu jotenkin löysältä. Loukkaantumisten ja polvileikkausten kautta olen myös huomannut kokevani asteittaisen kuntoutuksen tai paluun turhauttavan hitaaksi (vaikka pitkin hampain hyödylliseksi, hyväksi ja tulokselliseksi), enkä aina osaa olla omaa oppimistani kohtaan armollinen, joten täydellisestä palautumisesta takaisin pelikuntoon olisi varmasti aivoja rassaavaa.

Tanssijan lomavinkit 2019?
Suomessa on nykyään kesäkaudella hieno tanssikurssien ja -festareiden aalto, johon mahtuu paikkansa jo lunastaneita, suurempia tanssifestivaaliviikkoja sekä raikkaita viikonlopputulokkaita. Laittaisin kalenteriin ylös tänä vuonna kiinnostavimmat ja osallistuisin ainakin yhdelle. Tai menemään spontaanisti mukaan jollekin!

Vinkkaisin myös ottamaan omaa aikaa, soittamaan mummolle, uimaan ja menemmään välillä nukkumaan ajoissa.

Loppuviikon vierailijajulkaisun sijaan Salin poikki -blogissa kirjoittajan omat lempparit kaikista blogin julkaisuista!


Salin poikki – blogi tanssimisesta, tanssikulttuurista ja liikeriippuvuudesta.
Kirjoituksia salista, urapoluista, merkityksistä ja rutiineista, sekä tanssin tekijöiden kokemuksista täällä ja toisaalla.
www.salinpoikki.com

IG @kaisutee
Twitter: @kaisutee

Seuraa Facebookissa: Salin poikki -blogi

Jätä kommentti