Mun Streetstar x 6 + 1

Mitä muille suomalaisille ja ruotsinsuomalaisille jäi käteen tän vuoden Streetstar festivaleista? Menin ja kysyin! Klubikonsepti jakoi mielipiteitä, mutta hymyilevää tanssikansaa sai kuvata! Niin battlaajat, katsojat kuin tuomaritkin kertoivat jälkikäteen inspiroituneensa ja saaneensa uutta motivaatiota. Kirsikkana kakun päällä, myös festivaalin järjestäjät antoivat kommenttinsa tapahtuman jälkimainingeista! Miltä näytti mun Streetstar festival 2017:


KaisaNieminenKaisa (Cleva crew)

Tällä kertaa Streetstarissa tuli tanssittua erittäin paljon, itse rinkikarsintojen aikana meininki kävi tosin vähän liian hektiseksi omaan makuun, mutta muuten tanssin enemmän kuin monissa ns. perinteisissä battlejameissa. Oli ihana nähdä tuttuja, tanssia yhdessä ja saada inspiraatiota. Pohjoismaisen verkoston Nordic Unityn kanssa tuli myös kokoustettua ja muutenkin after ja pre talkit eli yhdessä syömiset ja hengailut ovat aina myös jameissa niitä ikimuistoisia hetkiä.


Silva

Olen osallistunut edellisinä kahtena vuotena street stariin ja tämä kerta oli huomattavasti pienempi eventti kuin aikaisemmin. Kategorioita ja osallistujua oli tänä vuonna vähemmän mutta koin että tunnelma oli hyvä, tiiviimpi ja lämmin! Tykkäsin klubikonseptista mutta yleisöstä ei aina nähnyt tanssijoita, sillä yleisölle ei ollut ns. katsomoa vaan kaikki seisoivat. En siis kokenut tapahtumaa niin yleisöystövälliseksi.

Heini&Silva

Heini

Olin ensimmäistä kertaa seurailemassa sreetstarskaboja. Klubikonsepti oli siisti, mutta piti aina kikkailla jotenkin itsensä sellaiseen paikkaan mistä näki kunnolla, sillä kaikki tanssijoita myöten seisoivat. Kaiken kaikkiaan jäi inspiroitunut, motivoitunut ja hyvä fiilis tapahtumasta.


FocusJussi / B-boy Focus &
Anniina / B-girl AT

 

Meille molemmille jäi tosi hyvät fiilikset Streetstarista. Perjantain tapahtumista huolimatta
tunnelma oli ATlauantaina katossa ja ringit liekeissä! Back to the club -konsepti toimi todella hyvin ja antoi hyvin tilaa vapaalle jamittelulle. Musiikki oli myös kohdillaan, mikä on selkäranka hyvälle tapahtumalle.

 

 


InxiIda / Inxi

Tämä vuosi oli Streetstarissa erityinen, etenkin kun perjantaisen onnettomuuden takia koko ohjelma siirtyi lauantaille. En ollut alunperin aikeissa mennä tapahtumaan, mutta lauantaina tuntui siltä, etten halua kuin tanssia. Ja tanssia kaikki fiilikset ulos. Osallistuin tapahtumaan kutsuttuna, joten en ollut alkukarsinnoissa. Olisin kaivannut lajeihin useampia tuomareita, sillä rinkejä muodostui tanssilattialle useita, joten yhden tuomarin oli varmasti vaikeaa nähdä kaikki, mitä lattialla tapahtui. Semifinaalirinki oli melko pieni, joten ei ollut niin paljon tilaa tehdä minulle ominaisia isoja liikkeitä ja tuntui, että kahdeksan tanssijan kesken aikaa oli tosi vähän. Ei tuntunut siltä, että sai tehtyä hyvän soolon. Ei tuntunut myöskään niin hyvältä viedä toisten tanssijoiden aikaa, kun oma aika piti ottaa jos halusi tanssia. Finaalissa meitä oli vain neljä ja se oli jo vähän eri; 3 to smoke. Piti voittaa kolme vastustajaa. Hävisin ensimmäisen sooloni ja voitto meni MT Pop’lle. Se mun mielestä oli kivaa, että sen voittajan piti voittaa kolme kertaa, niin tuntuu että voittaja todella ansaitsee myös voittonsa! Ylipäätään tuntuu, että oli yleisölle ehkä vaikeaa olla mukana, että konsepti oli ehkä enemmän tanssijoille ja battleihin osallistujille. Mutta konsepti sopi sinne klubille. Streestareista jäi tosi hyvä fiilis ja mä oon tyytyväinen. Mutta huomasin myös, että pitää taas treenata enemmän ja samalla sai tosi paljon inspiraatiota!


Streetstar staff 

Oli hienoa nähdä niin monen tanssijan osallistuvan tapahtumaan Tukholman terrori-iskun jälkeenkin. Olemme tyytyväisiä uuteen konseptiin, sillä halusimme tuoda takaisin hiphopkulttuurin perustan ja ringit, viedä tapahtuma Back to the Club. Tanssijoilta saatu palaute on ollut positiivista ja ajatuksemme olikin, että tanssijat tarvitsevat enemmän aikaa ilmaista itseään tanssilattialla ja eri tavoin kuin tavallisissa battleissa. Nyt 60 sekunnin soolon sijaan jokaisella oli 60 minuutin soolo tanssittavana esikarsinnoissa. Tämä viikonloppu Tukholmassa tullaan aina muistamaan tästä synkästä terroriteosta, mutta emme antaneet terroristien pelottaa ja pysäyttää meitä liittymästä yhteen kaikkien kansainvälien tanssiyhteisön siskojen ja veljien kanssa.
-Peace, unity and love!-

StreetstarStaffCropped
Klikkaamalla kuvaa Streetstarin järjestäjien FB:ssa julkaisemiin kiitoksiin.

Edellisestä postauksesta voit lukea mun streetstarkokemuksistani tän vuoden osalta!

Jos olit mukana mestoilla, jätä sun kommentti Streetstar festival 2017 -tapahtumasta kommenttikenttään! Meitä kiinnostaa, miten sun festart meni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s