Viikonlopun yli olen sulatellut hiljan tulleita uutisia koskien yrittäjiä, kevytyrittäjiä, luovan työn tekijöitä ja työttömiä sekä sitä, miten laskentaperusteita, aikarajoja ja kriteereitä muovaillaan uudelleen ja uudelleen. Huhtikuussa tuli muutos, jonka mukaan laskutuspalveluja käyttävät keikkatyöläiset lasketaan kuuluvaksi yrittäjän eläkelain piiriin ja näin siis toukokuusta lähtien myös yrittäjiksi. TE-toimistolta annettavia julkisia lausuntoja annettaessa tunnutaan olevan varovaisia, koska mistään ei voi sanoa siten, ettei kyseenalaistaisi jotain käsittelyssä olevaa tai käsittelyyn mahdollisesti tulevaa. Lisäksi jokaista tilannetta käsitellään tapauskohtaisesti. Silläkin kolikolla on kaksi puolta – hieno juttu, että tilanteiset tekijät otetaan huomioon kunkin kohdalla! Silti olisi hyvä olla olemassa sellainen linjaus, jonka perusteella tietää kummalla puolella rajaa itse todennäköisemmin on.
Perjantaina Yle julkaisi uutisen työttömästä musiikinharrastajasta, jolta yhtäkkiä ryhdyttiin vaatimaan 8500 euron edestä työttömyystukia takaisin. Työttömyysturvaperusteiden muututtua TE-toimiston silmissä musiikkimies yhtäkkiä työllistyikin. Tienaamatta senttiäkään. Harrastustoiminnan ei pitäisi, Hämeen TE-toimiston yrittäjyydestä vastaavan palveluesimies Martti Mustosen mukaan, vaikuttaa työttömyysturvaan. Silti lausetta seuraa kommentti, että tämäkin silti riippuu tilanteesta.
Samassa uutisessa työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Tiina Korhonen tiivistää, että työttömyysturvajärjestelmässä pidetään yrittäjinä kaikkia niitä henkilöitä, jotka tekevät yritystä perustamatta ansiotyötä olematta työ- tai virkasuhteessa. Ansio-, siis ansiotyö mainittu. Kuitenkin Mustonen yhä toteaa:
Jos tekee julkaisumielessä luovan alan työtä, silloin voidaan katsoa, että työllistyy omassa työssään.
Tämäkin katsottaneen tapauskohtaisesti. Uutisessa olleen musiikinharrastajan kohdalla työllistymiseksi katsottiin omakustanteisen albumin julkaisu ilman, että työstä yhä tienattiin mitään. Häntä oltiin TE:ssä aiemmin kannustettu henkilökohtaisesti merkittävän harrastuksen jatkamiseen ja omatoiminen itsenstä kouluttaminen alkoikin puskista ampua itseään nilkkaan työvoimapoliittisten muutosten myötä.
Aiemmin oli valloillaan keskustelua siitä, miten työttömiä saataisiin aktivoitua ja pidettyä huolta kansan mielenterveydestä epävarmempinakin työllisyysaikoina. Mitä tutuntuttujenkin kautta kuulee, työttömiä kehoitetaan toisinaan etsiytymään koulutuksiin ja kuten yllä, pitämään kiinni tärkeistä harrastuksista, jotka pitävät pinnalla ja elelyn mielekkäänä. Kuulostaa silti keljusti siltä, että yhtäkkiä itsensä aktivoimisesta voidaankin rokottaa ja luovan työn tekeminen – minkä piirissä ilmaisen työn tekeminen muutenkin on luvattoman yleistä – siten, että muut sen voivat aistia katsotaan työllistymiseksi tulottakin.
Toisinaan todella huolettaa olla luovalla alalla ja tehdä päätöksiä sen mukaan, mitä sen hetkisessä tilanteessa näkee parhaaksi. Tuntuu että seuraavassa hetkessä päätöksiä saatetaankin muutta siten, että aiemmin tehty päätös tekeekin karhunpalveluksen. Siinä joko päätyy odottamaan seuraavaa käännettä tai heittämään hyvän idean romukoppaan. Huomaan toisissa käänteissä itsekin pitäväni kynttilää turvallisesti vakan alla ja syyllistyväni tuohon paremman hetken odotteluun. Mutta kuka uskaltaa vastata, mitä perusteita tilanteessa sovelletaan? Uskalletaanko ottaa vastuu, jos samankaltaiseen tilanteeseen on annettu poikkeava lausunto, kun kaikkeen liittyy muttia? Tai mistä tiedämme, mitä uskaltaa sanoa tekevänsä ilman, että tapauskohtaiset perustelut yhtäkkiä kääntävät oman paatin keulan väärille vesille?
Kevyt- etuliite puuttuu valikosta, kun on pakko valita yrittäjyyden ja pimeän työn välillä, vaikka ei näillä päätöksillä yrittäjyyskään kovin valoisalta kuulosta.
Aavistuksen reippaat kaksi vuotta sitten Twiittasin seuraavan linkin, jonka perusteluista yhä diggailen. Näyttää kuitenkin siltä, että noista asetelmista ollaan lähdetty toisenlaiseen suuntaan.
Mikä estää yrittämästä?#Suomi #laki #LomakkeitaVaiInnovaatioita #yrittäjyys #hallitus #TöitäEdessähttps://t.co/NGgCUsv83o
— Kaisu Tee (@KaisuTee) 24. huhtikuuta 2015