Kuuntele itseäsi – kaksi näkökulmaa kahdelle erilaiselle itsensä ja intohimonsa etsijälle.

Kohtasin tässä kaksi hyvää puheenvuoroa siitä, miten vaikealta tuntuva asia – itsensä ja kutsumuksensa löytäminen – lopulta on oikeastaan maailman helpoin juttu. Oikeasti tiedät jo kaiken tarvittavan. Oikeasti sun tarvitsee vain pysähtyä kuuntelemaan, mitä haluat tehdä ja mikä sua kiinnostaa. Merta kauemmas ei tarvitse lähteä kalaan – Sen oivaltaminen vain on vaikeaa.

Lisäksi haasteena on iänikuisia muttia ja muita tekosyitä, miksi haaveisiin ei voisi tarttua, mutta tähän on olemassa lääke! Nimittäin juustoinen quote:

CheezyQuote1

Nekin, ne tekosyyt, ovat lopulta sinun itsesi päätettävissä, ovatko ne esteenä unelmiisi ryhtymiselle ihan oikeasti. Seuraavaksi ne kaksi hYvää puheenvuoroa asiasta. Ensimmäinen on niille tyypeille, jotka voimaantuvat jälkipohdintojen seurauksena. Toinen on niille, jotka tajuavat vasta kun asiasta karsitaan turhat hienostelut ympäriltä ja se esitetään suoraan. Mulle toimii päivästä riippuen molemmat, joten katsoin varmuuden vuoksi kummatkin myös tänään.

Haaveilijoille

Steven Spielberg toteaa puheessaan, että vaikeinta on todella kuunnella omia tuntemuksia ja vaistoja itsensä ja unelmiensa seuraamisessa. Tietoisuus siitä, mikä on juuri sinun polkusi tai täydentää oman sisimpäsi ydintä, harvoin huutaa tai tulee päin näköä. Se tulee taustalta, kuiskaten korvaan. Ja vaikeinta elämässä on juuri se kuuntelemaan pysähtyminen. Päivittäin.

Niille, joille täytyy sanoa suoraan

Viimeisimmässä blogitekstissään Mark Manson puolestaan toteaa, että ongelma ei koskaan ole itse se unelma tai intohimo. Ongelmaksi muodostuvat ne tekosyyt, joita pitää esteenä unelmiin ryhtymiselle. Oikeasti jokaisella on jo jokin juttu, joka vie päivästäsi, elämästäsi ja vapaa-ajastasi siivuja, se on se, mistä puhut ja mitä selailet netissä – ja olet vain tyytyväinen, kun näin käy. On ihan turha evätä itseltään mahdollisuus omiin unelmiinsa ilman, että on edes yrittänyt. Prkl.

”The common complaint among a lot of these people is that they need to ‘find their passion.’ I call bullshit.” -M.M.

Mun kämppis Tukholmassa palasi mun hermostuneeseen päänraavintaan elämän risteyskohdissa usein seuraavan mielikuvaharjoituksen kanssa: Ajattele, että ratkaisun avain on sun taskussa. (Kuvittele avain taskuun) Sulla on se ratkaisu jo. Se on siellä taskussa. On sun oma valinta, otatko sen käyttöön.

Hyvää viikonloppua, tyypit!


Viikonlopun jälkeen odotettavissa puhetta ja palstatilaa meidän monien Salin poikki -blogin lukijoiden intohimosta ja kutsumuksesta, kun Streetin suomenmestaruuskilpailut on tanssittu. Nyt kisatunnelmiin!!
Lisätietoja tapahtuman Facebook -sivulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s