Pääsykoekauden tueksi julkaistaan Salin poikki -blogissa pääsykokeilijoiden ja -onnistujien vinkit ja kokemukset hakutilaisuuksista koti- ja ulkomaisiin oppilaitoksiin.
Joka päivä kaksi tanssialan pääsykokeissa menestynyttä jakaa vinkit oman oppilaitoksensa hakuihin sekä tanssialalle yleisemmin. Ota tärpit haun tueksi nyt tai sulattele valmistautuessasi seuraaviin! Kysymykset ovat kaikille vastaajille samat, vastaukset jokaisen omasta kokemuksesta.
Koska Oulussa ollaan pääsykokeissa just-nyt, täältä tulee kokemus OAMK:n tanssinopettajakoulutuksesta, minkä lisäksi hakuvinkki Maltalle! (vielä ehdit hakea!!)

Niklas Hagel
Oppilaitos, johon hait?
Oulun ammattikorkeakoulu, 2014
Mille linjalle?
Tanssinopettajan (AMK), Paritanssi. Oulussa on mahdollista suuntautua myös muihin lajeihin.
Millainen sun pääsykoerumba tuolloin oli?
Oamkissa meillä oli kolmenpäivän valintakoe ja jokaisen päivän jälkeen karsittiin hakijoita. Ensimmäinen päivä vain tanssittiin, toisena päivänä oli tanssin lisäksi 10 minuutin opetusnäyte ja kolmantena päivänä tanssia, ryhmätehtävä ja haastattelu.
Mitä pääsykokeista jäi käteen?
Pääsykokeessa tuli tutuksi niin tulevia luokkakavereita kun tulevan koulun tilat ja henkilöstö. Koulun alettua oli mukava päästä aloittamaan jo osittain tutussa ympäristössä.
Miltä opiskelu on tuntunut:
Nyt olen suorittanut koulutuksesta jo hitusen yli puolet. Koulutus johti mielenkiintoiseen henkiseen prosessiin, jossa jouduin lähtemään rakentamaan opettajuusminääni uudestaan nollasta. Vaikka olinkin jo tanssinut ja opettanut pitkään, valtava määrä lisää tietoa ja ymmärrystä aiheutti ensin pienimuotoisen kriisin: ”Osaanko minä sittenkään mitään?”. Opintojen edetessä ammattitaitoisten opettajien avulla kriisi kuitenkin kääntyi kehityksesi ja nyt olen huomattavasti entistä itsevarmempi tanssija ja tanssinopettaja.
Suositteletko oppilaitostasi hakijoille?
Mikäli juurikin tanssinopettaminen ja oman tanssiosaamisen laajentaminen myös uusiin tanssilajeihin kiinnostaa, niin voin suositella. Myös kaikille tanssinopettajille suosittelen tutkinnon suorittamista, se on varmasti opettavainen prosessi.
Tärpit just sun kouluun hakijalle:
Oamkin pääsykokeissa paras apu on reipas ja avoin mieli. Tanssitaitoa ei lueta lukulomalla kirjoista vaan se on kerrytetty vuosien saatossa jo ennen pääsykokeita. Tärkeintä on luottaa omaan osaamiseensa ja lähteä ennakkoluulottomasti tanssimaan myös muita lajeja. Kaikista ratkaisevin ominaisuus hakijalla on motivaatio, sitä kannattaa korostaa ja näyttää joka paikassa!
Vinkit tanssialan pääsykokeisiin:
Uskon, että muihin alan kouluihin pätevät pitkälti samat vinkit. Luottamus omaan tekemiseen sekä avoin mieli ja korkea motivaatio!
Laura Kuukkanen
Oppilaitos, johon hait: Maltan Yliopisto (University of Malta), Tanssiopintojen kandi-tutkinto (Bachelor of Dance Studies Honours, 3 vuotta), 2015.
Millainen sun pääsykoerumba tuolloin oli?
Laitoin sähköpostia suoraan koululle ja pääsin pääsykokeisiin ilman videoita. Pääsykokeisiin ehdin treenata intensiivisesti noin 1,5 kuukautta. Otin mm. yksityistunteja Russell Adamsonilta. Pääsykokeet pidettiin koulun tanssitiloissa San Gwannissa, Maltalla juhannuspäivänä 2015. Pääsykokeissa oli noin 45 min balettia (barre), 45 min nykytanssia, lähinnä lattiajuttuja sekä hyppyjä. Lopuksi oli improvisaatiota. Opettaja antoi meille erinäisiä tehtäviä, kuten ”tanssi käyttämällä hyväksesi ympäristöä”, minkä lisäksi meidän tuli tehdä lyhyt tanssipätkä pienissä ryhmissä. Tanssin jälkeen oli haastattelutilaisuus, jossa opettaja kysyi perusasioita, kuten miksi haet? Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on tanssin suhteen? Kuka tanssija / koreografi on sinulle merkittävä ja miksi?
Mitä pääsykokeista jäi käteen?
En päässyt sisään ekana vuonna, mutta päätin silti muuttaa Maltalle. Työstin tanssitaitojani ja etenkin omaa henkistä itseäni. Hain uudelleen ja silloin pääsin sisään. Koska raati oli nähnyt minut jo tanssimassa, ei minun tarvinnut enää mennä pääsykokeisiin, mutta minun piti kirjoittaa aine (250 sanaa) ja käydä lääkärintarkastuksessa. Kirjoitin varmuuden vuoksi kaksi ainetta; Melanie Mooren pääsykoetanssista So You Think You Can Dance- tanssiohjelmaan, ja Zodiakin nykytanssiteoksesta Vuosirenkaat. Lisäksi minun tuli saada vähintään 85 pistettä TOEFL englanninkielenkokeesta (+ 20 pst kirjoituksesta). Kävin kokeen 3 kertaa, sillä kahdella ensimmäisellä kerralla sain kirjoituksesta vain 18 pistettä.
Miltä on tuntunut:
Olen ollut koulussa nyt vuoden ja voin sanoa, että hyvältä tuntuu. Koulu on todella intensiivinen. Meillä on normaalisti noin 3- 4 tuntia tanssia päivässä, ja tämän lisäksi 2 tuntia teoriaa, kuten tanssinhistoriaa, tanssin analyysiä, koreografioiden ja tanssielokuvien tekemistä. Lisäksi olemme mukana erilaisissa produktioissa kuten kolmannen vuoden opiskelijoiden koreografioissa. Meillä oli vastikään myös yhteisprojekti ja teatteri- ja musiikkiopiskelijoiden kanssa, jota veti Maltan yksi suosituimmista teatteriohjaajista, Denise Mulholland.
Luokat ovat melko pieniä, noin 10 oppilasta per vuosikurssi, ja jotkut tunneista käydään yhdessä 2. ja 3. luokkalaisten kanssa. Lisäksi meillä käy paljon vierailevia opettajia, ja joskus myös oppilaita. Maltalla on todella kansainvälistä. Meidänkin pienessä luokassa on oppilaita kuudesta eri maasta! Hyvä paikka verkostoitumiseen ja pääsymahdollisuuksia kansainvälisiinkin juttuihin. Tyypillisesti viikossa on balettia, nykytanssia, improvisaatiota ja partneringia. Opiskelemme myös eri tanssitekniikoita – ensimäisenä vuonna mm. Graham- ja Release-tekniikkaa.
Koulu on henkisesti ja fyysisesti erittäin vaativaa, mutta myös palkitsevaa. Siellä laitetaan, tai annetaan mahdollisuus mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja sehän on se paikka, jossa todella oppii itsestä uusia puolia ja taitoja. Koulussa ei pyritä laittamana kaikkia samaan muottiin, vaan nimenomaan kannustetaan oppilaita löytämään oma tie artistina ja tanssijana. Olen oppinut hurjasti tanssista ja itsestäni. Minulle on herännyt todellinen palo luoda ja esiintyä. Laitommepa tänä keväänä kahden teatteriopiskelijan kanssa oman companykin, Transmission of the Flower, pystyyn ja meidän depyytti esitys on 16 kesäkuuta.
Suositteletko oppilaitostasi hakijoille:

Suosittelen lämpimästi! Opetus on erittäin korkeatasoista ja innostavaa. Ilmapiiri on erittäin innovatiivinen. Koulu sopii myös himan iäkkäämmille tanssijoille.
Tärpit just sun kouluun hakijalle:
Hae rohkeasti. Ole oma itsesi. Seuraava pääsykoe on 30.6.2017 Maltalla! Valetta on myös Euroopan kultturipääkaupunki vuonna 2018, eli paljon myös tanssimahdollisuuksia tulossa! Pääsykokeesta voi kysyä Sara Acceturalta. Mikäli et pääse paikalle, kannatta kysyä myös mahdollisuudesta hakea videon avulla. Lisätietoja hakutilaisuudesta voit kysyä vaikka tätä kautta!
Vinkit tanssialan pääsykokeisiin?
Kuten edellä sanoin, ole oma itsesi. Usko itseesi.
Tee (aina) parhaasi, muu on ajanhukkaa. Älä lannistu, jos ekalla yrittämällä ei onnistu.