Kropan ei tarvitse olla rikki, jotta sitä voi hoitaa

Havahduin taas siihen, etten ole venytellyt kunnolla hetkiin. Pääsin eilen vihdoin ja viimein pitkään odotuksen perästä fyssarille ja olin ihan tohkeissani uusista kunnossapito-ohjeista. Tänään tein aamutuimaan työkyyditysreissun, minkä jälkeen en palannutkaan lakanoiden sekaan, vaan vedin tuulitakin päälle ja marssin vesisateeseen. Tunnin lenkin jälkeen tein treenin selälle ja polven tukilihaksille ja söin toisen aamupalan. Lapatuen treenasinkin lenkin aikana ja toisen satsin otan illalla. Tuntuu hyvältä päästä tekemään kehon toimintaa edistävää täsmätreeniä ammattilaisen ohjauksessa ja mun keholle ihan uudenlaiseen tilanteeseen soveltuen.

Mulla kävi myös ihan mieletön tuuri, sillä sain sattumalta kunnalliselta puolelta fysioterapeutin, joka on itse ohjannut tanssia ja mimmi toimii yhä säännöllisemmin tanssijoiden ja tanssinopettajien fyssarina Tampereella! Meillä oli siis heti ymmärrys siitä, mihin mun kroppa on tottunut, mihin sen tulisi olla pystyväinen ja mitä lajeissani tarvitsen. Paikanpäälle päästyäni homma sujui paremmin kuin osasin odottaakaan, mutta se lähetteen saaminen oli kyllä työn takana! Jouduin useampaan kertaan ja eri käyntikerroilla pyytämään neuvolassa lähetettä fyssarille, vaikka selitin, että olen tanssija ja tanssinopettaja, haluan pitää työvälineeni kunnossa ja paikat vaan prakaa, jos en pysty turvallisesti huoltamaan surkastuvia lihaksiani. Vasta kun mainitsin, että selkään joskus sattuu, pyyntöäni kuunneltiin ja sain lähetteen. (Sen jälkeen jonotin vielä kuukauden vapaata aikaa)

On hassu ajatus, että kropan pitäisi olla jotenkin rikki, jotta sitä voisi hoitaa. Sieltä on pitkä matka kuntoon, kun taas ennalta ehkäisevällä toiminnalla ja kehon huoltamisella voi välttää koko vammautumisen niiltä osin kuin loukkaantumisiin tai virheasentoihin on ennakolta mahdollista vaikuttaa. Viimeiseen terveyden häivähdykseen odottaminen ennen reagoimista ei myöskään sovi urheilija elämään ollenkaan. Kaikki kuntoutus ja korjaaminen on sitä tarvittaessa hyvästä ja edistää kokonaisvaltaista pystymistä, minkä lisäksi ylläpitävä treeni kuuluu tietenkin asiaan. Mutta siihen korjaavaan ja kuntouttavaan harjoitteluun käytetty aika ja energia on aina poissa jostain muusta – kuten itsensä teknisestä kehittämisestä, luovasta toiminnasta, jonkin uuden opettelusta tai vain liikkumisen nautiskelusta. Vastaus haluun pitää itsestään huolta ei pitäisi olla monen mutkan takana tai vaikeasti saavutettavissa.

Ah, nyt täytyy malttaa pitää kuntoutus kuntoutuksena ja toistot ohjeenmukaisina, vaikka oonkin innoissani tästä tehtävästä. (Kesäkauden pieniä iloja, heh! Kesäkauden vietosta ja kunnossapidosta muuten lisää pian!) Aion myös antaa palautetta Tampereen kaupungin terveydenhuoltopuolelle, että perus terveydenhuollossa tulisi huomioida yksilön tarpeet työkyvyn edistämiseksi ja ohjata eteenpäin myös silloin, kun ala ei ole lääkärille itselleen tutuin ja etenkin, kun asiakas itse hoksii pyytää. Mutta onhan se myös hassua, että tarvitsin tämän jonotuksen ja innostuksen jonkun muun antamista harjoitteista, jotta huomaan voivani itse tehdä valinnan venytellä nytkin siten kuin olen normaalilla treeni- ja esityskaudellakin tottunut tekemään. Niitä valintoja, jotka hellivät ja huoltavat kehoa voi ja täytyy tehdä jatkuvasti ihan omatoimisestikin sekä liikunnan, ravinnon että palautumisen suhteen ihan päivittäin. Niin ei altisteta omatoimisesti itseämme tai omaa kehittymistämme jarruttelulle!

Hyviä huoltovalintoja sadeviikkoosi!
(Kirjastosta löytyy hyviä motivaattoreita aktiivisuuteen, kehonhuoltoon, syömiseen ja samalla siihen lepoon! Mutta Tampereen Metso-kirjastosta löytyy tällä hetkellä sit vaan lehtiä luettavaksi…)

Teippi ja lehti

2 kommenttia artikkeliin ”Kropan ei tarvitse olla rikki, jotta sitä voi hoitaa

    1. Jes, Atte, kiitos kommentista! Kyllä te teette vaan niin tärkeää työtä, ettei voi aina kuin ihastella. Arvostan myös kovasti, että löytyy teitä lajiperehtyneitä (ja niistä innostuneita) fyssareita, joiden kanssa puhuu samaa kieltä myös lajin erityispiirteistä puhuttaessa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s