Ihan nopeasti ajattelin teille kertoa avoimen blogityöskentelykulttuurin hengessä, että Salin poikki -blogi on saanut ihanan valloittavan mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Dance Off Tampere -tanssifestivaalin kanssa! No joo, tiedän – paljastin jo heti silloin Instagramissa ja Facebookissa istuneeni Razzmatazzin, eikun Dance Off Tampere ry:n Annan kanssa juttelemaan tanssiskenestä ja loppukesän festarisuunnitelmista, mutta nyt ihan työskentelyilmapiiriä ajatellen haluan kertoa, että näiden Dance Off -hommien kanssa tehdään ennalta sovittua yhteistyötä. Mutta ihan vain mainostusta vain tosinaan, eikä kuitenkaan pelkästään. Katsos:
En ole tullut kehumaan tapahtumaa siksi, että me nyt ennalta sovittiin niin, tai että mainostan vain siksi, että käärisin valmiiksi ojennetuista ja itseeni tai blogiin mitenkään liittymättömistä mainosteksteistä hullut massit. Teen yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, joiden ideologia tai arvomaailma on linjassa omani kanssa, joiden toimintaa ihastelen, joiden näen oikeasti edistävän tanssin kenttää tai avaavan sellaisia juttuja, joista soisin sinunkin kuulevan. Salin poikki -blogissa kirjoitetaan myös asioista, jotka ihan puhtaasti kiinnostaa mua (ja uskon kiinnostavan myös sua), eikä kaiken havaitsemani tai kokemani taustalla piile kaupallinen tai muunkaanlainen hyöty-yhteistyö, vaan puhdas uteliaisuus, arvostus ja jakamisen ilo sekä tarve levitellä tietoa tästä meidän lempparista, eli tanssista.
Yhteistyönteko ja Dance Off Tampere
No niin, mutta siis yhteistyötäkin tehdään, jolloin ammattilaisena siinä taustalla on toki myös jonkinlainen muu vastavuoroisuus kuin pelkkä riemu tästä tiedon lisääntymisestä. Tai näkyvyys. Ah. (ei mennä sille tielle tässä tekstissä nyt yhtään lainkaan laajemmin..). Mutta mitä Dance Off Tampere -festivaalin yhteistyökumppanina toimiminen tarkoittaa nyt Salin poikki -blogin kannalta?
Olin seuraillut kiinnostuneena Dance Off Tampere -tapahtuman esiinmarssia pitkin kevättä ja kesää 2017 ja yksi vastaantullut ”tule tapahtuman yhteistyökumppaniksi” -kehotus riitti ottamaan askeleen sille tielle. Istuimme Annan kanssa alas juttelemaan siitä, mitä yhteistyökumppanius meidän kahden kohdalla tätä tapahtumaa ajatellen olisi. Koska tällainen yhteistyökuvio oli molemmille uutukainen, kasvokkainen ja vastavuoroinen neuvottelutuokio leppoisassa jutusteluilmapiirissä oli ihan korvaamaton hetki yhteistyökuvioiden sopimiseksi ja molemmille mielekkään diilin jäsentelemiseksi.
Olin kiinnostunut Dance Off Tampere -tapahtumasta joka tapauksessa ja olisin varmaan kirjoittanut tapahtumasta joka tapauksessa, mutta näin sovitulla yhteistyöllä pääsin mukaan prosessiin, joka tyydyttää mun kulisseihinkurkisteluhimoani, mahdollistaa enemmän tietoa teille sekä tapahtuman taustoista että tarkoituksesta, mikä tietenkin saa kaikki kiinnostumaan festareista enemmän, jolloin (kun tapahtumasta tietää useampi) päästään varmasti yhdessä festareille ja workshopeille! Jälkimmäinen toki paitsi meidän, myös festarin järjestäjien intressi.
Yhteistyöhän meinaa, että löydetään molempia ilahduttava balanssi kummankin osallistujan panoksille. Joko ostetaan toiselta tuotteita tai osaamista tai käydään kauppaa muilla nappuloilla.
Voisin kirjoittaa viestinnän tärkeydestä ja markkinoinnin mahdollisuuksista akateemisen opuksen, mutta tyydyn toteamaan, että näiden mahdollisuuksia tiedostetaan ja hyödynnetään niiden todellista potentiaalia vähemmän, jolloin niille varatut budjetit jäävät ”merkittävämpien” asioiden varjoon. Tai koska ”kuka vaanhan voi markkinointia tehdä”… Tästä on seurannut yleisempi trendi. No niin. Koska Dance Off festari on hyvin pitkälti yhden naisen ohjelmatoimiston suunnittelema, hallinnoima, tuottama, markkinoima, koordinoima ja järjestämä tapahtuma (kreisiä!), on markkinointibudjetti luonnollisesti pieni ihan tästä syystä – vaikka halua panostaa kampanjointiin enemmänkin olisikin.
Yhteistyössä pääsee tekemään myös toisen eduksi sitä, mitä oma pulju parhaiten tekee, eli tässä tapauksessa ja blogin osalta, kirjoittamaan siitä mikä kiinnostaa. Festari puolestaan tekee parhaiten tanssin tekijöiden ja yleisöjen tuomisen lähelle. Ja. Syksyksi mulla on nyt niin villejä suunnitelmia, etten voisi ehkä keksiä parempaa vastinetta! (No, ehkä voisin ostaa sen lasisen tuttipullon, jos saisin riihikuivaa ja se ei nyt onnistu näillä kaupoilla – Mutta tein tällä kertaa tämän perustellun valinnan.)
Koska tähän käyttämäni aika ja tarmo ei siis suoraa kilise lompakossani, pääsemme sen sijaan vastavuoroisesti nauttimaan vaihtokaupan mahdollistamasta vastapalveluksesta. Mikä on ihan OK, koska perustellusti löytyy se balanssi meidän intresseille! Saadaan lukea kiinnostavaa asiasisältöä ja festarit paikan auringossa. Samalla mä pääsen lähitaisteluetäisyydelle festareille kutsuttujen vieraiden ja heidän osaamisensa kanssa. Yhteistyötahot mahdollistavat uuden tapahtumatulokkaan rakentumisen niin laajaksi tapahtumaksi kuin se näyttää puskevan, ja kaikki tanssijat hyötyvät tanssin saamasta huomiosta, uusista mahdollisuuksista ja juuri Dance Off Tampereen edistämästä yhteisöllistävästä ympäristöstä! Näin rakennetaan yhdessä uutta tanssiareenaa meille kaikille ja yleisöt löytävät meidät puolin ja toisin.
Yhteistyö uuden toimijan kanssa
Festarit järjestetään ihan ensimmäistä kertaa tänä vuonna, mikä ainakin mulle tarkoittaa sitä, että mikä tahansa on mahdollista. Ei ole kantapäässä jomottavia oppeja rajoittamassa luovuutta ja ideointia mahdollisuuksien suhteen, ei ole mitään, mihin suoraa verrata, ei mitään, mistä suoriutua kehnommin tai ajatella, että luvassa olisi samaa settiä kuin silloin tai tällöin. On vaan paljon tilaa toteuttaa juuri sellaisia suunnitelmia, joita muodostuu kun yhteistuumin on vapaat kädet visioida!
Dance Off Tampere -festivaaleilla on mahdollista olla esillä oman tanssipuljunsa kanssa ja huomenna, perjantaina, lisää siitä, miten sunkin on mahdollista toimia Dance Off Tampereen yhteistyökumppanina ja miten homma sun kannalta toimii!