Jos näin hiljaisen viikon päätteeksi usuttaisin puheenvuoroa yhä muille. Ja samalla lykkäisin omaa vuoroani. Eteenpäin ikään kuin. Oma aivo on täynnä kovan äänen tauottua korviin kaikumaan jäänyttää hiljaisuutta. Mutta näin niin kun kysymällä voitaisiin edistää kaikkien viisaampaa tulevaisuutta – tai ikään kuin vastaamalla seuraavaan siihen oikeastaan päästäisiin:

Mitä haluaisit kysyä huippukoreografilta?

Ihan tällä tavalla hypoteettisesti ikäänkuin.

(Todellisuudessa saattaisit saada jopa mahdollisuuden kuulla vastauksen.

Mutta ei siitä sen enempää tällä erää.)

Ensiviikkoon!