Osallistuin viikonloppuna Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen klubi-iltaan, jossa Niilo Konttinen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskusesta piti tanssijoille session mentaalivalmennuksesta. Tai urheilun psykologisesta tuesta, kuten hän aihetta nimitti. Mielestäni nimitys sopii asiaan mainiosti. Termejä psyykkinen valmennus ja mentaalivalmennus käytetään arkikielessä rinnan sekä ristiin ja tanssin saralla aivan liian vähän.
Tanssi on taiteen ja urheilun risteyskohdassa harmillisena väliinputoajana mitä tulee fyysisen ja psyykkisen valmentautumisen yhdistämiseen ohjauksessa. Pedagogin koulutusta tässä kolutessani sekä opetustoimintaa sisältäkäsin seuranneena jo useampia vuosia, voin sanoa, ettei psyykkisellä valmennuksella ole pitkiä perinteitä saati yhtenäistä linjausta tanssin kentällä. Niinpä on mahdotonta ajatella tiedon psyykkisen valmentautumisen mahdollisuuksista omaan oppimiseen tai suorituksiin siirtyvän seuraaville tanssisukupolville missään määrin automaattisesti. Luento oli siis varmasti paikallaan myös klubilla olleille tanssiopiskelijoille. Erityisen onnekasta on, että paikalle oli löytänyt lisäksi joukko meitä muita.
Heti alkuun Konttinen selvitti, ettei edes yrittänyt valmistellessaan veistellä ajatuksia juuri tanssimaailmaan sopivaksi, sillä ei ole tämän meidän alan asiantuntija. Muualta urheilumaailmasta poimitut esimerkit olivat kuitenkin niin selkeitä, että niiden kautta esityksestä oli mahdollista poimia omaa kehitystä tukevia ajattelunvälineitä. Konttinen osasi myös esittää asioita kuvailevasti, tavalla, joka konkretisoi huomioita ja merkityksiä erityisen hyvin. Moni ajatus ei jäänyt kaipaamaan selityksiäkään.
Painetta päin
– Niilo Konttinen, KIHU
Se mikä aiheuttaa haastetta, sinne pitää suunnata. Se mikä kaihertaa, sitä pitää korjata. Se, missä haluaa kehittyä, sitä pitää puskea. Sitä kaikkea painetta päin pitää yksinkertaisesti mennä. Ja tähän mentaalivalmennus tai urheilun psykologinen tuki tarjoaa kannustuksen. Sen avulla mielen liikkeet valjastetaan tukemaan esimerkiksi fyysistä tai teknistä kehitystä.
Toivottavasti tanssiopiskelijoilla on ensiviikolla jokin reflektoiva osio tai heidät laitetaan miettimään tahoillaan, sillä klubi-illassa esitettyjen työkalujen sisäistäminen käytettäväksi omaan työskentelyyn edellyttää kyllä jatkoprosessointia infon vastaanottamisen jälkeen.
Mentaalivalmennus on ollut yksi omia lempiaiheitani yliopistossa ja suorastaan janosin kuulla, kuinka sitä nykyään opetetaan. Senpä vuoksi Pyhäinmiestenpäivän ja lauantai-illan viettäminen kuudesta kasiin luennolla oli suorastaan herkkua. Nautin aiheesta myös siinä määrin, että se ruokki mun luovuutta kirjoitusprokkisten suunnittelun suhteen.
Esityksen päätteeksi heräteltiin keskustelua ja kommentteja. Muutama hyvä pointti nousi ja kysymys intuition merkityksestä oli kiinnostava. Osittain vapaa sana kippasi kuitenkin tanssikeskusteluiden perisyntiin jäädä junnaamaan siihen, kuinka vaikeaa taidetta on määritellä tai miten tanssijuus on niin kokonaisvaltaista olemista – Sen sijaan, että oltaisiin keskitytty siihen miten muualla urheilumaailmassa käytettyä psykologista tukea voitaisiin omaksua tanssin kentälle tai mitä mentaalivalmennus antaisi tanssinopetukseen. Keskustelua olisi mielestäni kannattanut ohjata enemmän ja usuttaa meitä tanssityyppejä keskustelemaan myös keskenämme.
Toisena tanssitekona viikonlopulta Sonya Lindforsin Noble Savage. Vihdoin. Missasin sen Kaapelitehtaalla, missasin sen Tampereen Teatterikesässä. Viime viikolla bongattuani Twitteristä, että teoksen taltiointi esitetään Yle Teemalla sunnuntaina, laitoin kaiken maailman hälyt ja muistutukset, jotta olen varmasti ruudun ääressä tuolloin.
Onhan se eri katsoa tanssiteosta tallenteena kuin kokea se paikanpäällä. En voi välttyä ajattelemasta, mitä kuvaus tekee kerronnalle tai miksi kuvataan tanssijan kasvoja, kun port de bra oli niin kaunis. Kyseisessä taltioinnissa taitaa tosin olla ohjaaja ollut niin tiiviisti suunnittelemassa, että ei auttanut kuin luottaa että valinnat oli tehty sen perusteella, mitä juuri haluttiinkin sanoa sekä teoksen kannalta keskeisesti.
Syvimmän vaikutuksen teki kuitenkin ennen taltiointia näytetty Ohjaajan kommenttiraita. Kun sen sanoma upposi tajuntaani, olin äimistyneen vaikuttunut ja kananlihalla puoleen väliin puolitoistatuntista tanssiteosta ja ajatukset palasivat siihen toistamiseen. Todella vaikuttava. Älykäs veto. Arvostan.
Lisäksi jäin sulattelemaan tallenteeseen liittyvässä artikkelissa ollutta Sonyan kommenttia siitä, että hän haluaa tehdä ”taidetta johon pikkusiskoni voi samaistua”. Ymmärrän täysin.
Salin poikki 