Hei voi ei, mun piti heti kärppänä olla kertomassa kun verkko alko tutiseen, mutta nyt vasta ehdin päästämään näppikseni valloilleen hypettääkseni toverin toimia! Nimittäin upea kolleganiSavonian amk:sta ja aivan ässä fyssari, Oonasofia Saukkonen on tätä nykyä myös bloggaajakollega!
Oonasofialla on kauniit sivut, joilla julkaistaan tutkimustietoon pohjaavia, selkeästi kirjoitettuja juttuja tanssin ja fysiologian eri osa-alueilta. Supertärkeää tietoa itsensä turvalliseen ja tehokkaaseen kehittämiseen! Blogista saa ns. viimesen tiedon selkokielellä ja samalla oppii myös perusjuttuja, kuten esimerkiksi sun sääriluun kiertymisen vaikutuksista aukikiertoon. Ja sen, että kaikilla se kiertyy, mutta yksilöllisesti. Oonasofia jakaa myös hyviä vinkkejä muun muassa venyttelyyn, mitkä ainakin jokaisen tanssia toisille opettavan tulisi ehdottomasti hallita.
”Koko kehon linjaus kärsii huonolla tekniikalla suoritetusta aukikierrosta ja vaikuttaa näin negatiivisesti myös tanssitekniikan kehittymiseen ja liikkeiden suorittamiseen.”
Boom! Siinä vähän motivaatiota tietää enemmän. Suoraa Oonasofian blogista! Blogin nimi Dance.Search.Blossom viittaa etsimiseen ja tutkimiseen niin taiteessa kuin tieteessä ja näitä himoja blogi ruokkii joka julkaisussa. Valikoituja tipsejä, kuulijaa lempeästi lähestyviä viestejä, kauniita kuvia sekä tietenkin tieto viimeisimmistä blogipäivityksistä Dance.Search.Blossom-instagarmtilillä. Ja näitä kanavia voi huoletta vinkkailla ihan kaikille tutuille, sillä tekstit julkaistaan sekä suomeksi että toisella kotimaisella, englanniksi!
Tämä upea kolleganmokoma on taas ulkomailla, mutta vastaa kyllä sähköposti- ja viestitiedusteluihin nopsasti. Oikein innostuessaan tosinopsasti. Ja asiantuntija-Oonasofiaa voi havitella myös tanssikouluille jakamaan viisautta, tekemään aukikiertomittauksia tai ohjaamaan harjoitteita aukikierron parantamiseksi! Ja niin avulias on tämä muija kuule, että tarjoutuu myös auttamaa sinua löytämään tanssifysioterapeutin läheltäsi, jos itse ei akuutisti pääse paikalle.
Täältä löytyy se Dance.Search.Blossom-blogi täynnä tietoa.
Ja tätä kautta Oonasofialle voi lähettää viestiä: oonasofia.saukkonen@gmail.com.
Ja se Instagram-linkkihän on tuolla tekstissä!
Oliko joku muukin kuin minä odottanut tällaista kanavaa?