Kyllä tanssitapahtumat aina väistämättä vaikuttavat seuraavankin viikon lukutarjontaan blogissa. Nyt pari sanaa itse asiasta, eli tanssimisesta. Kuvaa myös.
Toisinaan havahdun siihen, että huolimatta aidoista avautumisista ja mietteistäni blogissa sekä somen kuvaraportoinnista, suodatan juttuja toisinaan vähän liikaakin. Tai että tässä sitä ollaan tanssibloggaajana, mutta oletko koskaan nähnyt minun tanssivan? Joo, on treenikaveria ja koulukaveria, mutta koska olen viimeisimmät vuodet viettänyt ulkomailla ja vanhempainvapaalla, muulle blogin lukijakunnalle herännee samoja kysymyksiä kuin brändilähettiläiden motiiveja pohtiville. Kasvot eivät vielä tarkoita, että tanssiminen onnistuu.
Kirjoitin viimeviikon Dance Off Tampere -tapahtumaan ennakkopoimintoja ja vinkkejä siihen, mihin kannattaa osallistua ja mihin aion osallistua. Jouduin valitettavasti osasta joustamaan, mutta torstai-illan fiksasin varmaksi jo hyvissä ajoin. Lukkariin oli ainutkertaisesti isketty Remy Tilburgin experimental-workshop vähän aiemmaksi (kuin just skidin nukkumaanmenoaikaan), minkä suhteen päätin, että vaikka ei mitään muuta, niin sinne!
Uskomattoman hyvä valinta. Lisäksi kerrankin varauduin avaamalla kamera-appini tunnin lopussa! Vaikka aina jälkikäteen näkee, kuinka missäkin kohdassa olisi voinut tehdä isommin, huolellisemmin tai artikuloidummin, yhtälailla huomaa, että siksi aina tulisi kuvata omaa tekemistään! Kuvatessa aina oppii.