Talvi ei mulle tuu yhtäkkiä, eikä yllätä mua autoilijana. Kaudenalotus sen sijaan tulee aina rytinällä kohti. Aina ”sinne on vielä ainakin yli kuukausi”, ”koko heinäkuu ja elokuutakin jäljellä”, ”vasta heinäkuun loppu”, … vastahan elokuu alkoi… … Onneksi oon havainnut tän taipumuksen ja tarttunut tuntien suunnitteluintoon aina sellaisen yllättäessä. Ihan pitkin kesää ja lomaakin. Koonnut vähän biisilistaa ja suunnitellut vuotta eteenpäin.
Alkavalle kaudelle otin yhä vain yhden opetuspäivän ja vähän toista. Ajattelin vielä nysväillä kotona ja nauttia skidin seurasta. Oikeastaan tuntuu, että olisin sen ansainnutkin. En nimittäin sitten pitänytkään oikeastaan kunnon äitiys-/vanhempainvapaata, koska alotin opettamaan ihan hurjan nopeasti ja yhtä äkkiä aloitin Suomen Tanssiurheiluliiton viestintäkoordinaattorina. Siihen tosiaan päälle pari omaa projektia; blogi ja toinen hi-taas-ti etenevä homma. Villillä päällä myönnän, että mulla on vielä pedaopinnotkin alitajunnassa raksuttamassa. Sanoinko jo, että sain myös vauvan. Ja muutin kahdesti. Ja nyt vaikuttaa siltä, että mun täytyy ehkä lähteä töihin enemmänkin. Nonnniiiin, se siitä avautumisesta .
Kohta on taas aika asettaa tavoitteita, päästä havaitsemaan, miten pienistä tanssioppilaista on kasvanut varhaisteinejä, teinejä, lukiolaisia!! Ja aloittaa aivan uusi tanssikausi 2018-2019. Meille Dance Up Academylla on uusia alkuja myös tilojen kanssa, sillä pääsemme korkkaamaan uuden salin, vanhan mestan Tredun tiloissa poistuessa sisäilmaongelmien vuoksi. Ah. Hyvä vaan. Ja haluan myös kertoa teille lisää tästä duunipaikastani! Dance Up Academylla on nimittäin niin upeat juuret ja runko, ettei niitä kukinnoilta kannata ohittaa. Pian haastattelussa Nina Heino ja Julia Van Camp!
Tän tanssiperheen tunnelmia ja tanssimenoa pääset kokemaan livenäkin ennen kauden aloitusta. Kutsumme teidät nimittäin avajaisiin: