Tanssin Aika 2018

Jyväskylässä järjestettiin viime viikolla jo kolmattatoista kertaa Tanssin Aika -festivaali, joka levittäytyi tänä vuonna entisestään ympäri kaupunkia ja koko maakuntaa. Makea kattaus monitaiteellista tanssitapahtumaa, josta löytyi esitystä kaikenlaisille yleisöille.

Töiden vuoksi pääsin pelipaikoille vasta perjantaista ja kun skidikin vielä sairastui, jäi festarointi pariin tärppiin. Niissä osoittautui kuitenkin onneksi olevan kokemusta kyllä yhden tapahtuman veroisesti, minkä lisäksi viikonloppuun mahtui liikelöytöjä sekä arvokkaita ja mutkattomia kohtaamisia arvostamieni taiteilijoiden ja arvostamani ystävän kanssa.

Tapahtuman verkkosivuilla olevan tiedotteen mukaan kaikkien festariesitysten katsomot olivat lähes täysiä ja nelipäiväiseen tapahtumaan otti osaa noin 1500 kävijää. Yhteistyö samaan aikaan loistavan Valon Kaupunki -festarin kanssa laajensi ulkoilma- ja ilmaisesitysten myötä tarjontaa ja loi festaritunnelmaa pimenevissä illoissa. Tanssin Aika 2018 -sivusto löytyy täältä ja etusivu esittelee tapahtuman ohjelman esityksittäin. (Huomaa, että lipputietoja yms. ollaan sivustolta jo karsittu tapahtuman päätyttyä pois.) Tapahtumaa tuottaa Keski-Suomen Tanssin Keskus. Minulle käynti Jyväskylän tanssifestivaaleilla oli pitkästä jyväskyläurastani huolimatta ensimmäinen.

p_20180928_210153_vhdr_on_hp3304670136284105986.jpg

p_20180928_190354_vhdr_on_15114247289848563295.jpg

Jyväskylä on henkilökohtaisesti sillä tapaa optimaalinen tapahtumapaika, että siellä on maailman paras lastenhoitoapu! Sidekick jäi äitini huomaan ja minä läksin kaupunginteatterille katsomaan perjantai-illalle aikataulutettua pääesitystä. Ennakolta odotin Tero Saarinen Companyn ja Kimmo Pohjosen yhteisteokselta Breath moniaistillista ja hyvällä tapaa runsaan täyttä esitystä. Molempiin ennakko-odotuksiin vastattiin ja reilun tunnin mittaiseen kokonaisuuteen mahtui monenlaista. Teos käsittelee suhteita kahden voiman välillä ja ottaa osaa poliittisiin ja henkilökohtaisiin keskusteluihin ajattomasti.

Esitys kaikkineen oli melkoista tykitystä ja kuten sanottu, siihen mahtui monenlaista. Kokonaisuus oli massiivisuudessaan upea. Hetkittäin mietin joidenkin kohtausten olevan vain siirtymiä tai väliosioita itse asian odotellessa, mutta huippukohdat olivat niin huippuja, että päällimmäisenä esityksestä jäi massiivisuuden lisäksi positiivinen fiilis. Teoksen sanoma ja siinä käsitellyt teemat muotoutuivat mielessäni useaan kertaan uudelleen esityksen kuluessa, ja kuitenkin taiteilijoiden myöhemmin antamat kommentit toivat uusia ajatuksia ja näkökulmia siihen, mitä lavalla voi nähdä. Molemmat taiteilijat ovat esiintyessään lavantäyttäviä, mutta yhtäaikainen lavallaolo rakentui omalla tavallaan harmoniseksi ja yhteennivoutuvaksi kokonaisuudeksi, jossa tasavahvuinen vuoropuhelu tiivisti isoja ajatuksia lavalle asetettaviin hetkiin. Esityksessä suuret teemat ikään kuin yksinkertaistuivat tilanteiksi kahden tahon välillä.

Lavalla seisoi kaksi vastakkaista lavaa, kiitorataa tai aluetta, joilla ja joiden välissä teos otti muotonsa. Lavoja käytettiin monipuolisesti, kekseliäästi ja kerronnallisesti, mitä tukivat sekä teoksen valo- että äänisuunnittelu. Teokseen todellakin omana taideulottuvuutenaan rakennetut valotehosteet korostivat liikettä ja teoksessa paljon käytettyä dynamiikan vaihtelua mehukkaasti. Huomasin onneksi viime hetkellä ennen esitykseen kiiruhtamista, että festivaaliohjelman kuvaukseen oli lisätty erityishuomiona esityksessä käytettävän stroboja! Hetkittäin mietin näin migreenipotilaana, että olisinpa tuonut aurinkolasit mukanani, mutta yllätysmomentista huolimatta, strobojen loisto oli lavataidetta katsomaan tottuneille silmilleni ennakoitavissa.

p_20180928_201217_vhdr_on_hp5522043149169842892.jpg

p_20180928_204930_vhdr_on_hp5734771429695622100.jpg

Äänimaailma rakentui teokseen lavalla, esiintyjien toimesta ja liikettä ja ääntä yhdisteltiin ennakkoluulottomasti ja saumattomasti. Tavalla joka näytti ja kuulosti jotenkin raikkaalta. Kesti hetken oivaltaa, että Saarinen hallinnoi toista äänikonetta liikkuessaan lavalla. Mietin pitkään, että tanssija todella onnistui asettumaan biisin päälle ja omimaan äänet ikään kuin ne saisivat alkunsa liikkeestä – tavoiteltavaa kenelle tahansa tanssijalle. Saarinen kuitenkin todella tuotti äänimaailmaa liikkuessaan, mikä teki äänen ja liikkeen liitosta upeaa seurattavaa. Taiteilija minussa innostui rohkeasta oman äänen käytöstä ja loi mielikuvan siitä, että esiintyjät todella omivat teoksensa. Rohkeaa, uudentuntuista, hauskaa ja ihmisyyteen palauttava tapa kerronnallistaa sanatonta esitystä. Myös puvustus loi itselleni mielikuvia arkitodellisuuen hahmoista ja toisinaan yksinkertaisti lavatilanteen käsittelyä. Liike näytti molempien lavojen hahmoilla hyvältä ja toi esiintyjien ääriviivat tehokkaasti esille.

Kimmo Pohjosen musiikki on mulle erityistä ja hanuristin lavaesiintyminen ruokkii aisteja kokonaisvaltaisesti tarjoillen aina lisää jotain, mitä ei edes hetkeä aiemmin osannut odottaa. Tein tanssin syventävien opintojeni päättötyön Pohjosen biisiin, jonka pyysin mieheltä henkilökohtaisesti työtä varten käyttööni. Tämän jälkeen olen päässyt näkemään miehen lavalla, mutta nyt vihdoin tuli se hetki, jolloin pääsin kiittämään taiteilijaa kasvotusten. Hymyilevä muusikko kuunteli intensiivisesti, kun kerroin, miten hänen musiikkinsa koen: minulle se puhuu paljon ja kuvailee tavalla, joka saa minut kokemaan kerrotun koko kehossani, elämään kuultua tarinaa. Yhä rajoja rikkova haitarimusiikki ja monitasoinen ihmisäänenkäyttö herätti tarpeen keholliseen ilmaisuun ja sai tämän tanssijan kananlihalle.

Breath rakentuu erilaisista jaksoista, joissa käydään neuvotteluja eri näkökulmista. Tai samaa keskustelua eri tilanteissa. Tänäviikonloppuna teos on viety Koreaan ja taiteilijoiden pohdinnat siitä, miten kahden vastavoiman neuvottelu ja köydenveto tullaan näkemään sillä suunnalla, löytänevät vastauksensa. Olen iloinen, että näin teoksen tässä vaiheessa, kun esitys on jo löytänyt uomansa lavalla, reitit ja ratkaisut ovat löytäneet paikkansa, esiintymiseen on löytynyt oikean vuorovaikutuksen mahdollistava rauha, joka esitykseen laskeutuu, kun kaikki tuntevat jo, millaista juuri tätä on tehdä lavalla, mutta kuitenkin ennen kuin tekemiseen on istahtanut rutiini. Seuraavaksi mehukas paikka nähdä teos on rutinoitumisen jälkeen, kun esitys voi alkaa elää lavalla omaa elämäänsä ja taiteilijoilla on enemmän tilaa leikitellä materiaalilla.

Festivaaliohjelman teosesittelyn sekä esityksen käytännön speksit voit lukea täältä.

p_20180928_202809_vhdr_on_hp180560781264921405.jpg

p_20180928_202827_vhdr_on_hp6901836409822579814.jpg

Esityksen jälkeen teatterin kahviossa oli ilokseni keskustelutilaisuus taiteilijoiden kanssa. Yllättävänkin nopeasti katsomon tyhjettyä, artistit saapuivat aplodien saattelemana jälleen yleisön eteen. Oli kiinnostavaa kuulla tekijöiden omia mietteitä työstä sekä tämän kertaisesta lavalle noususta. Oma kysymykseni koski Breath-teoksen työstämisprosessia: Millaisella palautejärjestelmällä teosta työstettiin sen harjoitusvaiheessa – kuka antoi palautteen – oma kokemus, taiteilijat toisilleen, jotkin ulkopuoliset tahot vai käytettiinkö videointia treenivaiheen tukena. Saarinen ja Pohjonen kertoivat teosta työstettäneen tiiviissä vuorovaikutuksessa ja vastavuoroisella palautteenannolla ja ideoinnilla. Teosta mietittiin kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa muiden tahojen ja taiteilijoiden, kuten valojen, äänitekniikan ja lavastuksen näkökulmasta. Pian mukaan tuli muita taiteilijoita myös fyysisesti ja erityisesti valotyön rakentanut Tuomas Norvio sekä Saarisen luottoassistentti Henrikki Heikkilä, joille kuului ja lähetettiin suuret kiitokset myös parin vastuksessa, ovat olleet teoksen työstämistprosessissa suuressa roolissa.

Yhteistyöstä tulevaisuudessa miehet kertoivat pohtivansa vielä mitään lupaamatta aikanaan, kunhan Breath on saatu asettumaan lähtöviivoja edemmäs ja pyöritys sen puitteissa hellittämään. Keskinäisestä yhteistyöstä molemmat kuitenkin kertoivat löytyneen jotain erityistä, pulmatonta ja uutta luovaa, minkä ansiosta tekeminen osoittautui taiteellisesti vaivattomaksi ja inspiroivaksi – Siitäkin huolimatta, että Pohjonen usutti Saarisen käyttämään omaa ääntään lavalla vaikka koreografi arvioi sen ennakkoon mahdottomaksi työskentely- tai esiintymismuodoksi itselleen. Jo salissa ajattelin tämän työn johtavan taiteellisesti uusien polkujen löytymiseen, mihin myös Saarinen ja Pohjonen kuuluivat vastaustensa perusteella uskovan. Oli uutta yhteistyötä tulevaisuudessa luvassa tai ei, yhteisvaikutusta tullaan varmasti näkemään molempien työskentelyssä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s