Hei, mietin tuossa viikon villejä keskusteluita mediassa seuratessani, että ensinnäkin näihinhän täytyy reagoida, jotta tiedetään, että niillä on merkitystä ja sitten rupesin miettimään, että tietäväthän kaikki muutkin… Tanssista uutisoidaan melko vaihtelevasti, mutta kivan kasvavalla volyymilla. Lajin kuin lajin pysyessä keskustelussa, laji pysyy yleisöjen mielessä myös jollain tapaa oleellisena. Ja keskustelun lisääminen tuo aina lisää merkityksiä ja merkittävyyttä – sekä tuoden niitä esille että luoden uusia.
Kaikki suurempi mediahuomio tuo tanssille aina lisää harrastajia ja painoarvoa, jolloin asioihin aletaan kiinnittää huomiota eri tavalla. Harrastajamäärien kasvaessa, myös muun koneiston on kasvettava ja ammattillisuuteen kiinnitetään enemmän ja enemmän huomiota. Samalla kehittyy ammattilaispuoli ja uusien tanssijasukupolvien myötä laatu paranee yhä alemmilla rappusilla harrastaja-ammattilais-akselilla. Tässä ruljanssissa lähes kaikki tanssiuutisointi on kantamassa korttaan kekoon parempien puitteiden ja rakenteiden puolesta. Harmillisen usein tanssin uutisointi tai tanssiyhteisön kannalta merkittävät tilanteet jäävät kuitenkin yhteisön sisäisten kanavien jakoon, jos sinnekään ihan aina. Median kuva- ja tekstitulva on nimittäin niin valtavaa, etteivät ns. oikeat uutiset aina yllä feediimme, ellei joku kaveri niitä ole huomioinut ja jakanut.
Meillä on hyviä kanavia tiedotukseen ja uutisten jakamiseen tanssin saralla, kuten liitto ja Tanssin tiedotuskeskus. Välillä on kuitenkin kiva törmätä niihin oikeisiin uutisiin vähemmän virallista kautta tai hakeutumatta niiden äärelle. Samaten yllättävät jutun toimittajat eivät aina yllä virallisille jakeluille tai niiden ainekset riitä julkaisukriteeristöön. Ja myös kevyempiä uutisia ja tanssin huomiointia on kiva huomata olevan! Niinpä ajattelin aloittaa uutisseurannan ja laittaa viikolta kertyneet otsikot jakoon tänne blogiin viikoittain. Testiksi ainakin nyt kevään ajan. Ensimmäisen koosteen saatte lukuun vielä tänään! Miltäs kuulostaa?
Tosi hyvä idea. Somesekamelskasta ja uutisista joutuu etsimällä etsimään itseä oikeasti kiinnostavat asiat, eikä siihen oikeastaan ole aikaakaan. Aika moni asia siis menee täysin ohi ja huomion vie kaikenlainen turha uutisointi ja super aktiiviset postaajat.
Tanssipostaukset bongahtaa esille, jos niitä on kommentoitu vähintään 20 kertaa tai jaettu pari kolme kertaa.
Voisko listaukseen laittaa myös huomiota saaneita tanssijoiden some-keskusteluita?
TykkääTykkää
Hei kiitti kommentista! Niin oon itsekin kokenut ja siitä tää tanssiuutiskoosteen tekeminen on lähtenyt liikkeelle. Samalla kun itse pääsee lukemaan tanssimaailman kannalta kiinnostavat uutiset, mun mielestä on ihan hyvä tietää, millaisesta uutisoinnista ei-tanssi-ihmisten käsitys tanssimaailmasta muodostuu tai millaista keskustelunaloittajaa julkisessa jakelussa on!
Some-tapausten ympärille usein syntyy vuoropuhelua automaattisesti toisin kuin uutisten, ellei niitä erikseen nosteta. Some on myös niin nopeatempoinen maailma ja kommenttimäärät kohoaa niin nopeasti, että listaamiset on lähes aina auttamatta myöhässä. Niiden highlightaaminen voisi toimia Salin poikki -blogin some-kanavilla tosin! Kiitos ehdotuksesta ja ideasta!
Blogin puolella some-keskustelut nousevat esiin aina hedelmällisten keskusteluiden myötä tai kuohuttavista aiheista. Pyrin osallistumaan keskusteluihin aina alustallaan, mistä kerron sitten täälläkin, ja joskus otan ottamaan kantaa ihan omana julkaisunaan blogin puolella. Tietysti taas.. jokin pidemmän aikavälin katsaus puhuttaneista aiheista vois taas olla kiinnostava – vai olisko?
TykkääTykkää