Raskaus ja siitä toipuminen, lapsiperhearjen rytmin löytäminen sekä tasapainottelu niiden asioiden, joita vanhempana haluaa toteuttaa, ja taas oman elämän tavoitteiden välillä, on kenelle tahansa äidille ja isälle välillä hurjaakin. Silti uskon, että urheilijalle tähän kaikkeen liitty vielä erityinen ulottuvuus, kun on tottunut treenaamaan päivittäin, ehkä useita tunteja tai kertoja päivässä, rytmittämään kaikkea syömisestä juhlimiseen omien treenien mukaan, näyttämään useimmiten ainakin lähelle siltä, miltä toivoisi urheilulajinsa edustajana ja yksilönä näyttävänsä, ja pystynyt tekemään juttuja, mitä nyt on tottunutkaan tekemään ja treenaamaan. Ja on päässyt purkamaan höyryjä itselleen tyypillisellä tavalla. Tanssijana myös varmasti toteuttamaan ja ilmaisemaan itseään.

Sitten raskaana ollessa on opeteltava hommat uusiksi, sen hetken olotilaan ja -muotoon sopivaksi. Ja sitten taas raskauden jälkeen moni asia pitää opetella aivan uusiksi kehonkuvasta lähtien ja kuntoa lähteä kohottamaan… Treenille pitää myös löytää ylipäätään paikka vuorokaudesta (ja joskus myös motivaatiota)! Koko ruljanssi on oikeastaan aika mielenkiintoinen setti. Sen lisäksi siinä huiskeessa kaipaisi joskus vertaistukea. Ja ihan vain mielenkiinnosta olisi kiva päästä kuulemaan, miten muut ovat tiensä tässä selvittäneet. Vanhemmaksi tulemisen prosessin läpikäyvä bloggaaja on tähän siis loistava tyyppi!

Jos tämä siis päättää näistä asioista kertoa.

Kuvittelin kaksi vuotta sitten, raskaana ollessani, jakavani kokemustani ja alkavani vertaistueksi. Ja aika-ajoin kirjoitin tänne… useitakin luonnoksia ja julkaisun alkuja! Pari jopa julkaisin. Mutta en minä kyllä lopulta tehnyt, mitä kuvittelin tai vähän lupailin. Osittain se harmittaa mua, mutta osittain ymmärränkin itseäni. Niiden tekstejä, jotka tässä onnistuu on kyllä kiva välillä selailla. Ja sisällöllisesti aiheessa olisi kyllä annettavaa vaikka kuinka.

Jutun kertomisesta pidättäytymiseen on ollut useampia (aivan hyviä) syitä, mutta sillä on ollut monenlaista seurausta myös omaan arkeeni.

Markkinoinnin ammattilaisena sanoisin, että en osannut myydä kokemustani jutuiksi blogiini. Tanssinammattilaisena sanoisin, etten halunnut myöntää olevani taas yhä oppilas. Bloggaajana sanoisin, että pimitin parhaita juttujani ja pidin blogia etäällä arjestani. Äitinä sanoisin, että suojelin itseäni ja pidin perheeni ymmärrettävästi yksityisenä. Ja itse olen tässä huomannut, että voisin ihan kirjoittaa sellaisista asioista, jotka mua koskettaa ja joista huvittaa kirjoittaa, ja että nyt kun seuraavaksi kerron teille, minkälainen oivallusten dominoefekti tästä lähti vyörymään, toivon ja tiedän, että jatkossa olen taas lähempänä lukijaa ja itseäni.

Tarve hallita kokonaisuutta ja rakentaa tietoista kuvaa itsestäni verkossa ajoi jotenkin ohi sellaiselta järkevältä käsittelyltä. Kuvittelin ehkä, että pitämällä kirjoittelun kurissa, pidän muunkin elämän ojennuksessa. Jos olisin kertonut sieltä ja täältä, vaikka johdonmukaisestikin, siitähän muodostuisi pikku hiljaa kokonaiskuva! Ja sen näkisi vasta jälkeenpäin. Lukijat ehkä itseäni nopeammin.. ..Todellisuudessa niinhän käy joka tapauksessa 🙂 Ja todellisuudessa sehän on koko blogin suola ja kiinnostavuus!

Kaiken lisäksi samalla, kun olen pitäytynyt kertomasta ja vältellyt turhankin tehokkaasti julkista prosessointia, pitäydyin joidenkin itseni puolien prosessoinnista ylipäätään. Näiltähän ei voi itseään paeta loputtomiin. Oivallettuani tän raskauspuheen hiljentämisen rupesin käymään ajatuksiani läpi, minkä jälkeen olen alkanut oivaltaa vähän muitakin juttuja. Niinpä jäsentelen teille loppuviikosta parit muutkin oivallukseni, joiden ansiosta mulla on nyt kivampaa, oon vähän mukavampi itse, ja minkä myötä musta tuli parempi tanssija ja opettaja.

Tämä oivallus ei ehkä ollut se mikä aloitti kaiken, mutta tämä oli ensimmäisenä jäsennelty. Luuletko, että olisi tärkeää tiedostaa myös se, mikä tän koko ajatusten työstämisen sai nyt aikaan? Mikä sulla aloittaa ajatusprosessit?