LinkedIn on suosittu ja pitkään kasvussa ollut verkostoitumis- ja työnhakualusta etenkin akateemisilla ja teknisillä aloilla. Sieltä löytyy kuitenkin yhä enemmän myös esimerkiksi taidealojen tekijöiden profiileja. Mä päätin joitain vuosia sitten jakaa oman osaamiseni kahteen profiiliin, jotta työnantajalle ja mahdollisille yhteistyökumppaneille mahdollistuu relevantin työhistorian näkyminen kerralla. Luonnollisesti profiilit on linkattu toisiinsa. Moni viestintäpuolen duunikin nimittäin on ihan asiallinen myös tanssitöiden kannalta. Sillä puolella kun saa tehdä monitoimihenkilönä lavalta julisteisiin hommia.
LinkedIn mahdollistaa osaamisen näyttämisen melko monipuolisesti, kunhan sen ominaisuuksia käyttää kekseliäästi ja on aktiivinen alustan käytössä. Pelkkä profiili ei vielä tee kovin suurta mestaria LinkedIn:ssä. Niinpä päätin aktivoitua jakamaan juttuja ja verkostoitumaan, koska sivustossa todella on mahdollisuuksia tuoda omaa osaamista ja ammattilaisuutta esille. Mutta tuoko profiili lisäarvoa? Olisi kiinnostavaa kuulla aktiivisten tanssialalla toimivien käyttäjien kokemuksia – jos teitä on! Oma profiilini on ihan vaiheessa, eikä siellä vielä ole mitään jaettukaan. Mutta täältä sen löydät: https://www.linkedin.com/in/kaisu-tee-a90367124/
Markkinoijana ja viestijänä tietenkin aloin nyt toki oikeasti perehtymään. Kiinnostaisko kuulla, minkälaisia ideoita ja vinkkejä löysin taidealoilla toimiville?
Mitä luulet; onko LinkedIn käytännöllinen kanava tanssijalle? Onko sulla LinkedIn-profiili aktiivisessa käytössä ja ootko pitänyt sitä tarpeellisena?