Tanssivirtaa ~ Lähempänä villiä sydäntä

Oon vuosittain ajatellut osallistuvani Tanssivirtaa nykytanssifestivaaleille, mutta syystä tai toisesta ne on keväisin mennyt multa lopulta ohi. Tänä vuonna pääsin vihdoin osallistumaan. mäCroppedOtin ajoissa yhteyttä järjestäjiin MD:llä ja sain opastetun erikoiskutsuvieraspaikan vapaavalintaiselle tapahtumaillalle (vinkkinä tulevaan; Tanssivirtaa-festivaalin nettisivuilla tarjotaan mahdollisuutta maksuttomaan erikoiskutsuvieraspaikkaan,
kun perustelee miksi juuri sinun tulisi saada tämä mahdollisuus). Valitsin käsiohjelman perusteella torstaipäivän, sillä esityksen teemat tuntuivat puhuttelevan mua kaikista eniten juuri nyt.

Tanssivirtaa-festivaali järjestetään tänä vuonna kahdettakymmenennettä kertaa ja juhlavuoden ohjelmistoon on valittu ”aisteja herkistäviä teoksia, jotka manifestoivat tanssin loputtoman ilmaisunvapauden puiolesta”. Festarin hengessä mukaan on poimittu teoksia ja uusia tai ajantasaisia tekijöitä, joita halutaan nostaa tanssikentästä esille. Festarit ottavat osaa myös Suomi 100-juhlavuoden teemaan sananvapaudesta.

SonyaMVTorstaina kävin keskustorilla ensin katsomassa vuoden 2017 Tanssivirtaa tanssitaiteilijaksi kutsutun Sonya Lindforsin SWAG LESSONS -teoksen, minkä jälkeen jäin juttelemaan teoksessa tanssineen Veera Malmivaaran kanssa. Entisen treenikaverin tapaamisesta olikin välissä jo vuosia. Kuudelta alkoi Tampereen konservatorion tanssiopiskelijoiden luotsaama syventyminen illan teokseen festivaaleja sponssanneen Teerenpelin sivupöydässä. Anni ja Vera kertoivat teoksen lähtökohtia sekä taustatietoja ja minä esitin kysymyksiä sekä teoksesta että sen tekijästä, mutta myös mimmejen henkilökohtaisesta katselukokemuksesta esityksen kenraaleista Hällä-näyttämöllä aiemmin.

IMG_7401
Illan settiin kuului myös maksuton tanssielokuvakatselmus, jossa nähtiin tanssilyhäri ”Tammi” sekä 60 sekunnin tanssielokuvakilpailun finalistit. Hymyilyttäviä hetkiä, jotka tarjosivat erilaisia aisti- ja tunnekokemuksia. Mielestäni oli tosi kiva, että lavataidefestareihin oli sisällytetty mahdollisuus myös toisenlaisen tanssikokemuksen saamiseen sekä mahdollisuus nähdä tuoretta tanssielokuvatarjontaa! Näiden jälkeen vaihdettiin salia ja katsojamäärä lisääntyi siirryttäessä seuraamaan illan pääteosta.

Maria Nurmelan sooloteos Lähempänä villiä sydäntä availi teemoja näkymättömyydestä ja itsensä uudelleen löytämisestä, mihin liittyen oppaani kertoivat Nurmelan käsittelevän omaa tanssi- ja liikehistoriaansa 15 vuotta taaksepäin, mutta myös ajatuksellisesti rakentavansa viideksitoista vuodeksi eteenpäin. Ennakkoon lukeamastani esittelytekstistä jäi mieleeni myös installaatiomaisen mise-en-scène muodon rakentuvan ohikiitävistä hetkistä. Minulle teos näyttäytyi kuitenkin enemmänkin jatkumona, vaikka esiintyjä tulikin vuoroin henkisesti lähemmäs ja taas etääntyi katsojasta omaan henkiseen tilaansa.20170518_185912 Ehkä siinä näkyi tämä liikehistorian rakentuminen kronologisesti, mikä lopulta puhutteli itseäni ehkä hetkittäisyyttä enemmän. Teoksen alkuun hieman jopa ahdistava aloitus tasaantui hyvin maadoitetun ja turvallisen määrätietoisen tuntuisesta liikkeestä sekä Nurmelan kokonaisvaltaisesta läsnäolosta.

Esityksen jälkeen MD:n aulassa istuttiin jälkilöylyille keskustelemaan tekijöiden kanssa kokemuksesta ja kuulemaan lisää koko prosessista. Anu Silvennoinen luotsasi keskusteluhetkeä ja yleisöstä saatiin lisää kysymyksiä ja kommentteja. Tunnelma oli jollain tapaa tuttavallinen ja avoin, minkä lisäksi kompakti tila toi katsojat yhteen tekijöiden kanssa. Jälkilöylykeskustelu täydensi mielestäni teoksen kokonaisuudeksi. Katsojana sain vastauksia teoksen herättämiin ja jättämiin kysymyksiin, minkä lisäksi oivalsin sooloteoksesta uusia ulottuvuuksia, joita en olisi tavoittanut ilman tekijöiden kuulemista ja mahdollistuutta kysymysteni ääneen esittämiseen.

Lähempänä villiä sydäntä -teoksessa pyrittiin minimalistisuuteen ja luontevuuteen kaikilla tasoilla ja alkuperäisestä kokonaisuudesta karsiutui useita kerroksia ennen kuin työ otti muotonsa. Esittävästä taiteesta haluttiin olevaan taiteeseen, jossa mikään ei olisi päälleliimattua. Kolmesta henkilöstä koostuvan työryhmän valosuunnittelija Kalle Ropponen kertoi työn olleen vaiheittaista yhteistyön rakentamista, jossa Nurmela toi lattialle kroppaansa elämän varrella tarttuneen liikemateriaalin, mistä improvisoiden lähtiin rakentamaan niin koreografiaa, valoja kuin äänimaailmaakin ottaen impulsseja läsnäolevasta. Tilasta, liikkeestä, ajatuksista.

Teos on alunperin tehty tilauksesta viimeisimmille Turun Manilla-festivaaleille, Aurinkobaletin lavalle. Tuolloin lavasteeksi suunniteltiin riisuttua seinää, jolle oli rakentajakin jo sovittuna, mutta teos päätettiin lopulta toteuttaa tilan ehdoilla. OLYMPUS DIGITAL CAMERATampereella alkuperäisen suunnitelman mukainen seinä sitten odotti. Myös tilan kuuntelu on ollut tärkeässä roolissa teosta työstettäessä ja esitettäessä.

Ropponen toteaa, että vaikka teos on lähtenyt improvisaatiosta ja esitys on tekijöiden kesken vuorovaikutteinen, ovat impulssit lavan tapahtumiin hyvin tarkkoja. Toistensa ja tilan kuuntelu sekä teoksen hengittäminen tulee pitää yllä, mutta kokonaisuuden dramaturgia on tarkka. Tämä oli mulle kiinnostava tärppi, sillä tanssiteos oli lavalla hyvin luonteva ja tuntui, että Nurmelan liike oli todella se sydän, joka sai kokonaisuuden ulottuvuudet virtaamaan ja eli lavalla sellaisena kuin se tuli. Vaivattomana, mutta kuitenkin liikkeellisesti tarkkana ja viimeisteltynä. Impulssisuus valon ja äänen kanssa oli punoutunut hienosti yhdeksi, kuten tekijät kertoivat käyneen heidän työskentelyprosessilleenkin.

Lähempänä villiä sydäntä pohjaa Clarice Lispectorin romaaniin Lähellä villiä sydäntä (1944), ja alle käytiin työryhmän kesken pitkiä filosofisia keskusteluita. Sooloteokseenkin oli alunperinsuunnitteilla tekstiä, mutta se karsiutui pala palalta pois ensi-iltaan saavuttaessa. Nurmelalle Lispectorin teksti on itsessään koreografista. Vaikka yleisölle kuuluvat sanat jäivät teoksen tästä versiosta pois, Nurmela itse kertoo liikeiden ja osioiden liittyvän lauseisiin, joihin hän voi tanssiessaan ikään kuin suhtautua. Teoksen liikekieli oli helppoa ja puhdasta ja pidin todella Nurmelan kokonaisvaltaisesta läsnäolosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisinaan tuntuu, että nykytanssiteoksissa, ja ehkä vielä erityisesti henkilökohtaisissa sooloteoksissa, energia jää pyörimään tekijän itsensä ympärille. Nurmelan tanssia oli todella miellyttävä katsoa, sillä vaikka liikkeet olivat pääasiassa abstrakteja, ne oli loppuunsaakka tehtyjä, puhtaita ja viimeisteltyjä. Liikkuminen näytti helpolta ja virtaavalta tavalla, jonka tunsin yleisössä istuessani omassakin kehossani.

Kesken näytöksen kohtasin myös hyvin jännittävän kokemuksen, kun tanssijan tullessa valon lähelle, näin yhtäkkiä itseni lavalla. Ei niinkään kuvainnollisesti, vaan Nurmisen kasvot näyttivät siinä valossa juuri siltä, millaisena minä näen itseni peiliin katsoessani. Samalla kun liikekieli tuntui itselleni tutulta tuntui hurjalta nähdä itsensä tanssimassa. Siinä toetessani oivalsin samalla, kenen esitystä olin tullut katsomaan – juttelimme (teen tässä välissä sinunkaupat) Marian kanssa Tanssintalon ja Zodiakin ammattilaisviikonlopussa maaliskuussa, mistä kirjoitin aiemmin. Ja Marian kasvoissa on tosiaan jotain samaa kuin omissani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näytöksessä oli myös kiinnostava katselija: Lispectorin kirjojen suomentaja, Tarja Härkönen, jota Maria kiitti jälkilöylyjen yhteydessä. Kiitokset tulivat tanssitaiteilijan villistä sydämestä. Onhan Härkönen osaltaan omalla työllään mahdollistanut tämän teoksen syntyä.

”Sanoilla ei voi sanoa mitään tärkeää. Kaikki tärkeä on sanojen välissä.” -Lispector

Kääntäjä sanoi tämän ajatuksen näkyneen teoksessa erityisesti ja välittyneen pohjateoksen tuntijalle. En ole itse lukenut kirjoittajalta yhtäkään teosta, mutta epäilyksettä tämä tuo vielä uuden tulkintatilan tanssiteokselle. Oli hienoa kuulla, että teos puhutteli tekstit tuntevia, mutta huomata kuitenkin, että näytös ei vaatinut pohjalla vaikuttavien teosten tuntemista tullakseen ymmäretyksi tai kokonaiseksi.

Kuten taiteen parissa työskentelevät tietävät, työstämisprosessi on todella prosessi ja siihen matkaan mahtuu monenlaisia hetkiä ja tunnetiloja. Ennen teoksen ensi-iltaa Maria kertoi sanoneensa heikkona hetkenä Ropposelle, että ei tästä mitään tule ja epäili omaa panostaan harmissaan. Ropponen mietti hetkisen ja vastasi, että ”Ai-jaa. En mä ajatellut että sä voisit noin ajatella. Mee vaikka nukkumaan. Lepää hetki, nähdään vaikka iltapäivällä?” Työryhmän kesken on voitu esittää toiveita ja ajatuksia, mikä on tehnyt työstämisen helpoksi. Harmistuneet mietteet kääntyivät tekemiseksi, eikä teoksesta vieläkään haluttaisi päästää irti. Päin vastoin.

Työryhmällä on vahva halu jatkaa Lähempänä villiä sydäntä -teoksen työstämistä, mutta käytänteet aiheuttavat mutkia matkaan. Jo saatu apuraha jarruttaa uuden saamista ja tekijät kertovat kohdanneensa toden teolla sen, miten kerran esitetty teos saa hyvin äkkiä valmiin leiman. Teos on kasvanut puolen vuoden aikana ja sillä olisi vielä paljon annettavaa taiteeseen niin kokemuksellisesti kuin ajatuksellisestikin. Myös tavoilla, joihin tekijät ovat vasta heränneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Esimerkiksi työhön ei alunperin ollut suunniteltua rakentaa ekologista statemettia, mutta teoksen minimaslismi tuotti sen prosessin myötä. Niinpä Lähempänä villiä sydäntä ottaa väistämättä kantaa valloillaan olevaan keskusteluun lavataiteen ekologisuudesta. Työryhmä on pohtinut, että tämäkin teema vaatisi ihan omaa käsittelyään ja voisi saada teoksen yhteydessä suuremmankin roolin. Saadessaan siihen mahdollisuuden.

Lähempänä villiä sydäntä jäi lämmittämään minun villiä sydäntäni ja olen iloinen, että Marian teos nähtiin tänä vuonna Tanssivirtaa-festivaaleilla.

* * *

Kuvat esityksestä saatiin onnekkaan sattuman kautta Marian hyvältä ystävältä, Saara Nurmelta, joka otti ne alunperin fotogravyyreitä varten. Hienoa, että tämä luovuus osui näille festivaaleille ja Saara antoi kuviaan käyttöön. Kiitos. (Mutta mielenkiintohan tässä heräsi, millaista lopputulosta niistä Saaran käsissä seuraa! Jäänen utelemaan…)


IMG_7314

Tanssivirtaa Tampereella – nykytanssifestivaalit vielä tämän viikonlopun Tampereen Taidemuseon kyljessä, Keskustorilla sekä Hällä-näyttämöllä. Ohjelman löydät täältä.

Sonya Lindforsin SWAG LESSONS – The Mixtape nähtävissä tänään Tampereen taidemuseon vieressä klo 17:15 ja huomenna keskustorilla 15:30


SWAG LESSONS – The Mixtape -kokemuksesta tulossa vielä lisää Salin poikki -blogissa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s