Dance Off Tampere, kick start!

Treffasin maanantaina Dance Off Tampere -festivaalia EkaPalaveri järjestävän Anna Kuulusan blogiyhteistyön tiimoilta ja juteltiin paitsi yhteistyöstä, myös tanssitapahtumista ja eri tanssilajien kohtaamisista sekä tanssiskenestä yleisesti (täällä Tampereella ja vähän muuallakin). Ihanan virkistävä juttutuokio ja todella hyvänkuuloisia juonia Annalla loppukesän festareille!

Esimakua tapahtuman menosta ja monipuolisuudesta tarjoiltiin mulle heti kahden päivän päästä meidän ekasta treffaamisesta, eilen, kun Dance Off Tampere: Vogue -workshopit starttasivat festivaalin odotuksen virallisesti. Tunnit täyttyivät jo ennakkoon heinäkuun alkuun mennessä (illan viimeisiä lukuunottamatta), mutta onneks yks tanssibloggaaja mahtui saliin aistimaan fiiliksiä!

Iltaan oli mahdutettu voguen kirjoa kattavasti, kun workshopkalenterissa oli tarjolla femme, new way ja runway, minkä lisäksi heels ja arms control -tunnit olivat tukemassa tekniikkaa ja kehonhallintaa. Voguaajia olivat tanssittamassa House of Ninja -kollektiiviin kuuluva Joonas Kopra, Kiki House of Angels -kollektiivin Venla Keskinen sekä muun muassa voguing- ja performanssitaideduosta ”Amanda & Ofimja” tunnettu Olli Ofimja Haapaniemi.

IMG_7450.JPG
Workshopit olivat sitä laatua, joissa sivustakin seuraamalla oppii valtavasti. Siellä, lehmä tukevasti ojassa, imin itseeni voguen yksityiskohtia ja fiilistelin tanssijoiden meininkiä. Porukka oli keskittynyttä ja vaikutti nappaavan sarjat mukavasti. Ofimja sai myös hyvin sysättyä improhaastetta tanssijoille heels-koreografian sisältäessä improkaseja sekä seisten että lattialla.

Mun mielestä on välillä hyvä, kun workshopilla pääsee tunnustelemaan, miten lajityypillinen liikekieli istuu omaan kroppaan omien asento- ja liikekokeiluiden tai improilun kautta. Samalla on mahdollisuus odottamattomaan oppimiseen, mitä pohdin keväällä aiemmin. Vierailevien opettajien tunnilla (tai itse vieraillessa uusien tyyppien tunneilla) tulee aina vastaan uudenlainen liikekieli ja estetiikka. Workshopympäristö tarjoilee tietynlaisen fiiliksen, musan ja laadun, ja kun sarjaan sisältyy pienikin pätkä itsestä lähtevää liikettä, pääsee testaamaan, miltä se fiilis ja liikekieli tuntuu ja näyttää omassa kropassa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Venlalla on ihanan huolehtivainen opetustyyli, jossa puhtaasta tekemisestä ja tätä kautta kunkin tanssijan kropasta pidetään huolta. Alkuun tsekattiin siis kehonhallintaa ja asemointia. New way -sarjasta pyrittiin tekemään tasovaihtelulta monipuolinen, jotta tanssijat pääsivät kokeilemaan tyyliä sekä lattialla että ylätasossa.

On tärkeää kantaa itsensä ja pitää rintakehä auki. Kun kroppa on oikein, voi pysähtyä missä kohtaa vain!
– Venla

Venlalta tippui vetämiensä tuntien aikana myös hyviä yksityiskohtahuomioita, joilla liike rupesi tanssijoilla todella näyttämään lajin hallinnalta.

IMG_7586.JPG
”Energia välittyy aina”, huomautti Venla. ”Esiinnytte missä tahansa, kiireen tuntu välittyy, jos teillä on kiire. Hengittäkää!”

Runway-tunnin aikana Joonas ja Venla nappailivat tyyppejä kävelystä palautteelle ja tanssijat tekivät työnsä vetäen seuraavan kierroksen paitsi täysillä, myös huomioiden ammattilaisten palautteen. Näytti tosi hyvältä ja vielä viimeiselläkin tunnilla kaikista irtosi asennetta. Hauskaa oli myös seurata, kuinka workshopien vetäjät fiilistelivät toistensa tunneilla!

IMG_7590

IMG_7598

Mikä mun mielestä on mahtavaa, on se, että workshopit olivat vain alku. Niiden jälkeen ei jäänyt fiilis, että tässä oli tämä rupeama, vaan ne kylvivät ajatuksen siitä, että tästä alkaa Dance Off Tampereen taival, joka on perustettu mahdollistamaan lisää näitä tanssimahdollisuuksia.

Siis mikä Dance Off Tampere? Mitkä festarit?

Dance Off Tampere tanssifestivaali järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa 26.8.2017 Kuivaamolla, Tampereen Hiedanrannassa, vanhassa tehdasmiljöössä, jossa vastikään tehtiin graffititaidetta ja jossa on mestan avaamisen jälkeen järjestetty erinäisiä reivinkejä (esim. RTC pres. Techtonic /w Milla Lehto & Vilith).

Dance Off Tampere -festivaalin tarkoituksena on tuoda tanssin tekijöitä ja kokijoita yhteen tanssilajiin, ikään, kokoon, sukupuoleen tai kuntoon katsomatta. Samalla halutaan  pienentää kynnystä niin harrastajien kuin ammattilaistenkin välillä, sekä yleisön että esiintyjien välillä. Festivaalin nettisivut löytyvät täältä ja lippuja myydään osoitteessa Lippuagentti.fi.


Salin poikki -blogissa luvassa lisää asiaa Dance Off Tampere -festivaaleista
ennen h-hetkeä ja silloin
(siis 26.8.2017) !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s