Aloin epäillä, että palautuminen raskauden jälkeen on mun kohdalla sujunut suht sukkelaan. Hieno juttu.
Jälkitarkastus on vielä kuitenkin edessä ja odotan ensimmäistä fyssarikertaani tosi kovasti, jotta saisin ammattilaiselta vihreää valoa liikkua villisti. Luotan melko pitkälle omaan arviointikykyyni oman kroppani suhteen – kiitos tanssin ja taidon kuunnella omaa kehoa. Mutta haluan kuitenkin saada turvallisen paluun saleihin.
En silti ihan malta olla paikoillani.
Siksi en voinut myöskään vastustaa Dance Off Tampere -yhteistyön myötä avautunutta mahdollisuutta osallistua festareiden yhteydessä järjestetyille workshopeille 27.8. . Menin yhdelle ja vain yhdelle monesta. Ihan varovasti, pikkuisen.
Remy Tilburgin experimental-workshop oli huippu tunti, joka nykäisi mut saman tien takaisin raiteille. Ihan mieletöntä. Tuntui niin hyvältä kehossa ja joku osa aivoista rentoutui tavalla, jota ei saa missään muualla kuin tanssisalissa. Samalla osallistuminen toi suuren helpotuksen tunteen – en ole hukannut osaamistani yhtäkkiä jonnekin tänä epäaktiivisempana aikana. Nautin liikkeestä ja Remyn viisaista sanoista tanssimisen, tekemisen ja ilmaisun suhteen. Kokonaisvaltainen kokemus kaikin puolin.
Koitin oikeasti ottaa rauhassa ja osin kroppakin pakotti siihen. Liikkuminen on onneksi ollut mulle iisiä ja kivutonta synnytytyksen jälkeen, eikä varsinaisia kipuja tai aristuksia tarvinnut nytkään (tasan kuukautta synnytyksen jälkeen!) varoa. Keho ei tietenkään pysty kaikkeen siihen, mihin on tottunut ja lattiallemenoissa, sieltä ylös noustessa tai ihan vaan toisessa asennossa huomasi, että vatsalihaksista ei oikein voida puhua.
Kannatus on alkanut palailla, mutta kehon liikuttaminen hallitusti tavoilla, joka vaatii keskivartalon hallintaa, ei oikein pelaa. Samoin jalkalihakset. Piru vie. Vaikka tein puolivuotta treeniä n. 12kg painolla #sidekick, joka nyt on poissa mun ihon alta, kaipaan reisilihaksiani paitsi (pakko myöntää) muodon, erityisesti toiminnan vuoksi. Ja tanssissa niin tärkeät sisäreisilihakset on .. tai siis ei ole. Niitä ei ole. Ja yritys käyttää niitä oli se, mikä aiheutti ehkä eniten tuskallista tuntua.
Hitto, että sieltä lattialta oli vaikea päästä ylös tanssijamaisesti.
Hitto, että sieltä lattialta oli vaikea päästä ylös tanssijamaisesti. Siis silloin kun yritin tehdä niin kuin alkuperäinen koreo menee. Onneksi Remykin toivoi kaikkien löytävän oman tyylinsä, joten istui ihan tuntiin, kun etsin liikkumiselle vaihtoehtoisia reittejä, joihin palautuva kroppani pystyy. Vaikka keho siis huomautteli, jouduin myös tietoisesti muistuttelemaan, että täytyy ottaa iisisti. Nyt oli kuitenkin helppo totella itseä tässä asiassa ja olla lempeä omalle keholle liikkeessä. Raskaana ollessa ja pian sen jälkeen voi tehdä asioita, joihin oma keho on tottunut ja kykenee. Silti on muistettava, että täytyy hyväksyä niitä vaihtoehtoisia liikeratoja ja vaadittava keholta vain niitä asioita, joihin se siinä hetkessä pystyy.
Vaikka en voinut ihan heittäytyä tai tehdä mulle luontevan aksentoidusti, pääsin tanssimaan. Oikealle tunnille, vireailevan opettajan tunnille, tanssisaliin muiden kanssa!! Niin, ja jo se, että pÄÄsin sinne! Isimies pärjäs enemmän kun hyvin meiän mimmin kanssa (ja miksei olisikaan pärjännyt – mutta nyt se on vahvistettu!), joten voin huoletta esittä osallistumistani tunneille jatkossakin.
Alla tunnit järkänneen Annan Instagram-postaus tunnin koreosta. Minä en tanssi tällä videolla.
Salin poikki 