Se kauan kaivattu fyssariaika!

Kyllä jokainen tanssija hyvän fyssarin tarvii. Ja jokainen uusi äiti myös. Erityisesti, jos on tanssija.

Jes. Liikkuminen on sujunut mulla kotiutumisesta saakka ja se on tuntunut hyvältä aina kun jotain on päässyt tekemään. Samalla tiedostan, että olen kaivannut tanssimista niin kovin paljon, että rupesin epäilemään, huijaako kaipuu mun aivoja. Niin kun joskus vähän loukkaannuttuaan ajattelee äkkiä, ettei pikkuvaivat nyt haittaa treenaamista – iiihan hyvin voi mennä. Synnytys ei useinkaan ole mikään pikkuvaiva, mutta mun kroppa tuntui sallivan liikkumista niin sukkelaan, että kaipasin todella jonkun ammattilaisen perustelemaan, että ”anna mennä” tai ”pysy nyt ihmeessä paikallasi”.

Koska mulla kävi käsittämätön tuuri fysioterapeuttiarvonnassa, aikaistin omatoimisesti fyssariakaani kuukaudella. Tiesin, että Taru Sokka tanssityyppinä ymmärtää, mistä on kyse. Ja onneksi ymmärsikin. Käynnin aluksi juteltiin palautumisesta. Taru kyseli mun tuntemuksia ja liikkumisia ja pohdittiin kuntouttamisen tarvetta raskauden jälkeen. Molemmat ollaan mietitty, että jokaiselle synnyttäjälle tulisi kuulua fysioterapiaa taustoista riippumatta! Siitä kirvonneen keskustelun jälkeen katsastettiin mun vatsalihasten tola. Jos lähtee treenaamaan ennenaikojaan tekee itselleen ja lihasten palautumiselle todennäköisesti enemmän hallaa kuin edistystä.

Vatsalihaserkaumasta kuulee monenlaista ja treenivinkkejä palautumiseen löytyy hajanaisesti melko pätevistä melko arveluttaviin. Lähteet vaihtelevat paljon ja liikkujana haluaisin olla varma, että lähden itselleni oikeanlaisesta ja sopivantasoisesta harjoittelusta liikkeelle. Mun suorien vatsalihasten välissä ei tuntunut väliä lähes ollenkaan, joten harjoitelistalle nousi vatsalihastreeniä heti. Samalla Taru neuvoi harjoitteet vatsalihasten aktivoimiseksi ja tunnustelemiseksi sekä lantionpohjalihasten vahvistamiseksi.

hipMV

Vatsalihasten erkaumasta voidaan puhua, mikäli vatsalihasten välissä, navan yläpuolella tuntuu noin kahden senttimetrin levyinen kolo. Vatsalihakset erkanevat toisistaan joka tapauksessa ja ne palautuvat raskauden jälkeen yksilöllisesti sekä välin että ajan puolesta. Vatsalihasten välistä rakoa voi tunnustella synnytyksen jälkeen kotona selin makuulla, jalat koukussa, kokeilemalla vatsan keskiosaa navan ylä- ja alapuolelta sormin. Väliä voi siis olla vaihtelevasti ja karkeasti ottaen, mitä suurempi väli, sitä iisimmin liikkeelle treenin kanssa. No sitten vielä: Nostamalla päätä kevyesti ylös alustasta, aktivoit vatsiksia ja pääset testaamaan, nouseeko vatsalihasten väliin harjanne. Harjanne kielii siitä, että vatsa pääsee pullistumaan erillään olevien vatsalihasten välistä, jolloin kovemmat harjoitteet jäävät vielä tulevaisuuteen.

cropFtpMV

Mä sain kolmeksi viikoksi viiden kohdan treeniohjelman ja sopimuksen siitä, että kontrollikerralla otan mukaani muistiinpanovälineet ja kameran ja kirjoitan teille tarkemmin raskauden jälkeisestä treenistä. Samalla saadaan Tarulta tarkempia vastauksia tähän treeniin liittyviin kysymyksiin. Jos siis haluat kysyä raskauden jälkeisestä treenistä urheilufysioterapeutilta ja pian valmistuvalta terveystieteiden maisterilta sekä tanssivalta äidiltä, niin heitä kysymyksesi kommenttikenttään tai viestitse, niin saadaan faktaa hajanaisten tai hatarien ohjeiden sijaan.

Vähän jännitti kertoa, että kävin jo ennen tsekkausta tanssimassa workshopilla (mistä voit muuten lukea edellisestä kirjoituksesta), mutta onni on tanssiohjaajana toiminut fysioterapeutti ja tanssijan tietoisuus omasta kropasta. Omaa kehoa täytyy kuunnella, ettei tee liikoja. Mutta vähintään yhtä tärkeää on huomata, kun se viestii, että paikallaan oleminen ei tunnu hyvältä.


Treeni raskauden jälkeen – herättääkö sullakin kysymyksiä?
Kommentoi alle tai lähetä viestinä. Vastauksia muutaman viikon päästä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s