A whole week that has never happened before!

Uusi viikko ja uudet kujeet!
Nyt aion kuitenkin kertoa menneestä seitsemästä päivästä.

Tiedättehän niitä vuoristorataviikkoja, kun tapahtuu jotain ihan älyttömän hienoa ja sitten tulee lunta tupaan. Mutta ainoastaan, jotta huomaakin ottaneensa vain vauhtia pohjalta ja eteen tupsahtaa taas jotain älyttömän hienoa. No mulla oli sellainen viikko viime viikko.

Viikko sitten sunnuntaina osallistuin ekaa kertaa treeneihin. Siis ihan perus tanssitunnille, joka on joka viikko samaan aikaan samassa paikassa! Jes. Lapsi heräsi kivasti hymyillen, söi tyytyväisenä (mutsin aikatauluun) optimaaliseen aikaan ja isimies toivotti vain suukon kanssa hyviä treenejä kertoessani mahdollisuudesta osallistua tunnille. Ajelin matkakahvikuppi kuumana tarmokkaasti kohti kummallista osoitetta, jossa tunnin oli määrä olla. Mutta löytyi heti.

Pienen takaiskun antoi Tamperepäivät, joiden johdosta jokaikinen parkkipaikka vaikutti olevan täynnä. Vaan eipä mitään! Tavoistani poiketen olin hyvissä ajoin liikkeellä (no aikalailla) ja ehdin ajella ympyrää ja löytää tieni parkkihalliin (josta oli muuten superlyhyt matka salimestan ovelle ja puomin mentyä treenien aikana epäkuntoon ei pysäköinnistä lopulta tarvinnut edes maksaa!) plus ajoissa treeneihin.

Russell Adamson. Mahtava tunti. Ei lisättävää.

Tai no lisään kuitenkin. Tunnin jälkeen olin kuin uusi ihminen – uusi energia, uudet hermot, uusi luovuus ja uusi, aivan loistava fiilis.

En tiedä, miten muuten voisin kuvailla, mutta siis aivan mieletöntä päästä möyrimään lattialla ja kuulla vaadittavan tekniikkaosaamista absurdeissakin liikeradoissa. Nautin. Tää oli vielä enemmän kuin workshop kuukausi sitten, sillä nyt pääsin jo toisessa asennossa alas ja pystyin liikkumaan ihan toisella tavalla. Hehkuin koko päivän intoa ja kotona mua kehotettiin menemään toistekin. Vaikutti vissiin perusolemiseenkin.

No sitten. Maanantaina, kun edelleen leijuin edellispäivän osallistumisestani oikeisiin treeneihin, päivällisen jälkeen mulle iski kolmeysin kuume. Kerralla nollasta sataan ja siinä palellessani heitin toivoni koko loppuviikon osalta. Podin kuin viimestä päivää. 

Aamuun saakka. Aamulla huomasin huippukohdan taas olleen saavutettuna: Odotettu sähköposti ja kuume melkein poissa. Toivuin urakalla tiistain ja terveenä, Suomen Tanssiurheiluliiton viestintäkoordinaattorina pääsin jatkamaan viikkoa!! Siitä tuli lopulta hyvä viikko.
Ja tästäkin tulee sellainen.