Uudelle vuodelle siirtyessäni päätin jättää jälkeeni puoliksi tehdyt luonnokset ja poistaa väkiseltä kuulostavat tai auttamatta myöhässä tulevat raportoinnit. Viime kaudelta, tuntien, workshopien ja yksittäisten koulutusten jäljiltä, minua on kuitenkin jäänyt mietityttämään yksi asia.Kirjoitin loppuvuodesta siitä, miten tanssinopettaminen on niin paljon muutakin kuin tanssimaan opettamista. No jouduinpa taas ihan uudenlaisen tilanteen eteen syyskaudella ja samalla kasvotusten nykypäivän kanssa.

Kaksi tyttöä tuli yhden yksittäisen tunnin jälkeen kertomaan, miksi parityöskentely oli aiheuttanut kokovartalokipsin ja muuten niin luovan- ja sosiaalisenoloisten tyttöjen kontaktihaluttomuutta. Tytöt tulivat kertomaan, että treeneihin osallistunut saman ikäluokan poika oli aiemmin tullut läpsimään takapuolta ja kertomaan kuinka ihanat huulet ja ihanat pyllyt näillä tanssijoina on. Tämä ei innostanut parityöskentelyyn.

Tanssijoiden mielestä tämä ei tuntunut kivalta, eikä kuulunut tunnille. He pahoittelivat tapahtunutta ja toivoivat minun ymmärtävän reaktion. Ja pitävän silmät auki. Kysyivät, mitä voi tehdä.

Asiasta juttelemaan tulleet ja muut asianosaiset olivat 10-vuotiaita lapsia. Kymmenenvuotiaita.

Ensin mietin, kuuluuko tämä tosiaan nykyisin jo 10-vuotiaiden todellisuuteen. Ja sitten mietin, mitä tosiaan tulisi tehdä. Tajusin, kuinka suuri vastuu minulla aikuisena ja opettajana on – paitsi tilanteessa, myös näiden nuorten ihmisten ajattelun kehittymisessä. Mikä on hyväksyttävää? Milloin täytyy avata suu lähentelystä tai seksuaalisesta häirinnästä? Ahdistelusta? Miten puhua aiheesta lapsille? Ja täytyykö se olla aihelistalla tanssitunnillakin jo alle kymmenvuotiaille, jotta tilanteilta vältytään varhaisteineinä ikätovereiden kanssa ja myöhemmin?! Entäs kun tanssikoululla on myös niitä vanhempia tanssijoita? Millaista esimerkkiä näytän suhtautumisellani?

Toiset tanssijat ja tanssikouluyhteisö muodostavat suurimmalle osalle sen viiteryhmän, jonka sisällä opitaan, mikä on hyväksyttävää. Lajikohtaisesti taas muotoillaan oman porukan etiketti. Vaikka häiriköinnin ei tulisi olla hyväksyttävää yhteiskunnassa ylipäätään, valitettavan usein yhteisöjen sisälle muodostuu hiljainen hyväksyntä, jonka kuvitellaan jollain tapaa vain kuuluvan niihin ympyröihin.

Huolimatta siitä, että pohdin näitä teemoja arjessani muuten ja vaikka tavoittelen tasa-arvoista kohtelua työkuvioissani, mun on myönnettävä, etten tätä ennen ole pysähtynyt miettimään lastentuntuen opetuksia tältä kannalta.

Vaikka tanssivilla nuorilla olisi millaisia muita käsittelykanavia ja sidosryhmiä, on tanssiyhteisön ja erityisesti tanssinopettajan otettava vastuu myös toisten arvostamiseen ja koskemattomuuteen liittyvien arvojen opettamisesta. Erityisesti siinä, mitä ne tarkoittavat tanssikonteksteissa. Niitä ajatuksia, jotka nuorina tanssijanalkuina omaksutaan, tullaan vanhempana tanssipiireissä toteuttamaan. Tanssi ja harrastaminen eivät myöskään tapahdu tyhjiössä, vaan harrastusten kautta opitut ajattelutavat ohjaavat toimintaa ja suhtautumista myös toisaalla – ja päinvastoin. Niinpä ei ole samantekevää, mitä kokemuksiaan kertovalle tai tukea hakevalle lapselle tai nuorelle vastaa.

Koin sen hetken, kun tajusin vastuuni, niin voimakkaana, ettei se aivoissani näyttäytynyt yksittäistapauksena, vaan kiinnitti yhtäkkiä kerralla seksuaalikasvatuksen osaksi opetustani tuosta hetkestä eteenpäin. En voi olettaa, että koulussa tai siellä toisessa harrastuksessa osataan puhua asioista siten, että nuoret tai lapset osaavat liittää teemat tanssin konteksteihin. Tätä pohtiessani havahduin pian myös ajatukseen; kuinka voisimme ylipäätään kuvitella, että harrastuspiireissä teemoja nostettaisiin esiin, kun viimeiset mediassa pyörineet uutiset osoittavat meillä ammattilaistasolla vaiettavan väärinkohtelusta. Samanaikaisesti moni mies myönsi #meetoo-kampanjan yllättäneen volyymillaan. Tanssialalla suurin osa johtajista on miehiä.

Tämä viimekauden kohtaaminen aloitti uuden kehityssuunnan opettajuudessani. Samalla tiedostan, että suurin työ on vielä edessä ja että tehtävää on. Haluan opettajana siirtää oppilailleni arvoja, joiden avulla ehkäistään häiritsevien tilanteiden syntyä jo ennakkoon. Aion kirjata sen ylös tuleviin vuosisuunnitelmiinikin. Uskon myös ammattiyhteisön julkisen keskustelun lisäävän tietoista toimintaa sekä vaikuttavan yleisen asenneilmapiiri kehittymiseen. Niinpä haluaisin kysyä teiltä, kollegat;

Oletko pysähtynyt miettimään, miten teemat liittyvät työhösi tanssinopettajana? Miten olette kohdanneet vastaavanlaisia tapauksia ja kuinka selvitititte niitä? Miten tanssinopettajana sisälyttää seksuaalikasvatusta osana lapsiryhmien opetusta? Miksi seksuaalisesta häirinnästä tanssialalla ollaan alettu vasta ihan hiljattain puhumaan ääneen?