Viime kesänä rupesin julkiraskaaksi somessa ihan odotuksen viimehetkillä. Kirjoitin tuolloin, että tanssijan elo voi olla tällaistakin. Mutta että ei tämä sillointällöin puhisten tanssiminen nyt sellaista arkea ole, johon olen tottunut tai mistä aioin kirjoittaa pistäessäni blogin alulle. Mutta mun arkea se yhtäkaikki silloin oli – Ja tämänhetkinen arki on taas jotain aivan toista.

Kirjoitin tuolloin myös, etten aio ruveta äitibloggaajaksi. En edes tanssimutsibloggaajaksi, mutta että aion kirjoittaa silti myös jOitain juttuja liittyen skidiin ja vanhemmuuteen ja toki myös tanssimaailmaan. Ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Olenkin kirjoittanut jOitain juttuja… mutta nyt huomaan vältelleeni leimautumasta tai karkottamasta kuvittelemaani pääasiallista yleisöä niin paljon, etten lopulta ole kirjoittanut aioista yhtään. Nimittäin aiheista, kuten urheilun pariin palaamisesta, työn ja perheen yhteensovittamisesta, taiteilijuuden takaisinlöytämisestä, inspiraation hukkumisesta väsymykseen, lapsen ottamisesta mukaan töihin, lapsen käyttämisestä kotitreenipainona, aikatauluttamisesta – tai mistään muustakaan melko oleellisesta ja ehkä aika kiinnostavastakin (ainakin muidenkin vastaavia pohtivien mielestä).

”Näin kirjoitan itsestäni sivullisen.”  -Arno Kotro

Aion tehdä parannuksen ja kirjoittaa näistä mainitsemistanikin asioista takautuvasti nyt merkkipaalulla, kun Sidekick täyttää vuoden (!), ja lupaan jatkossa tunnustaa myös tämän puolen arjessani, elämässäni, itsessäni.

Jos sulla on mielessä jotain erityistä, mistä haluaisit kuulla, kysyä tai selvittää näihin teemoihin* liittyen, jätä kommentti alle tai lähetä viesti täällä, FB:ssa tai vaikka Instagramissa. Palailen niihin sitten kirjoittaen!

*kutsutaan myös välttelyksi