Nytke Contemporary Dance Festival

www.nytke.com

Tanssin kautta pääsee kyllä tutustumaan hienoihin ihmisiin. Ihmisiin, jotka toteuttavat suunnitelmiaan ja tekevät tilaisuuksia, joihin itsekin haluaisivat tarttua. En tiedä, mikä inspiroi enemmän. Viime vuonna Venla ja Laura päättivät toteuttaa kotinurkilla yhden haaveistaan ja tuoda Tampereelle korkeatasoisen matalankynnyksen tanssifestivaalin, jossa voisi jakaa, oppia ja olla yhdessä. Vuoden kehittely, hauduttelu ja ideoita pursuava yhteistyö, ja ihan kohta me päästään Varalaan tanssimaan!

NYTKEjuliste2019

Festivaali on nykytanssiin ja sen lähitienoisiin keskittyvä viikon mittainen tanssiputki, joka keskellä kesää tulee juuri sopivasti lomakauden pahimpaan treeninnälkään! Tarjolla on tunteja sekä ammattilaisille ja pitkään harrastaneille että tyypeille, jotka eivät ole koskaan elämässään tanssineet. Line-up on ihan naurettavan cool tapahtumalle, joka järjestetään ensimmäistä kertaa! Festivaaleilla opettamassa on esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Susanna Leinonen ja Russell Adamson, ympäri maailmaa loppuunmyytyjä Gaga-workshopeja pitänyt Emma Rogonzoni sekä toista kymmentä muuta kansainvälisessä pyörityksessä maailman tuulia nautiskelleita ammattilaisia! Koko viikon pääsee aamuisin nyky-balettitunnille ja päivän päätteeksi iltajoogaan. Ja välissä voi tanssia niin paljon kun jaksaa.

screenshot_20190507-140215_1402113889549894503.jpg

Kuten totesin Nytkeen IGTV:n toisessa jaksossa, nykytanssista kuvitellaan kaikenlaista – ja moni kuvitelma pitää varmasti paikkaansakin. Nykytanssi on kuitenkin laaja käsitelmä laittaa yhteen määritelmään tai muutamaan kuvitelmaan. Minäkään en edes 18:n vuoden nykytanssikokemuksellani, lähtisi väittämään, että tietäisin millaiselle tunnille olen uuden opettajan kanssa osallistumassa, vaikka lajiksi olisi nimetty nykytanssi! Aavistuksia, suuntaviivoja, kyllä. Sisältöä, metodeja, opetustapaa, liikelaatuja, tyyliä – ei pelkän nimen perusteella tiedä. Nytkeen verkkosivuilta näkee onneksi tuntikuvaukset ja kaikesta voi aina kysyä etukäteen, jos jää mietityttämään. Itse ajattelin luottaa Lauran ja Venlan valintoihin ja osallistua niille tunneille, jotka millään tapaa puhuttelevat ja istuvat aikatauluihini.

NYTKEpallologo

Pallologon affiliate-linkistä* pääset ostamaan oman treenipassisi. Käyttämällä affi-linkkiä ostostesi tekemiseen, minulle kertyy pientä provikkaa yhteistyöstä  verkkokaupan kanssa.


Julkaisin aiemmin nopsan briiffin, että pistin lusikkaani tähän soppaan ja niin teinkin. Julkaisen Nytkeen IGTV-kanavalla festarista kertovaa ohjelmasarjaa ja ihan pian päästään käsiksi koreografien haastatteluihin! Pistä ihmeessä seurantaan.

www.nytke.com

Treenipassit ja liput: https://dance-daily.com/?wpam_id=13*

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s