Kesälukemista 2019 (KL19) esittelee tanssista ja sen lähitienoilta julkaisevia bloggaajia sekä heidän työtään viikon mittaisina highlighteina. Kunkin vierasviikon tiistaina julkaistaan mun kirjoittama, lyhyellä haastattelulla maustettu esittely ja kokemuksia spotissa olevan blogin parista. Loppuviikosta luettavaksesi jaetaan vierailijan tätä sarjaa varten tuottama julkaisu. Pääset tutustumaan viikon vieraan omaan sivustoon sivupalkin linkistä.
Ensimmäinen viikko & Dance.Search.Blossom
Antoisia lukuhetkiä!
Dance.Search.Blossom-sivusto avasi ikkunansa viime kesänä ja toi luettavaksemme tutkimustietoon pohjaavia, selkeästi kirjoitettuja juttuja tanssin ja fysiologian eri osa-alueilta. Siis kanava, josta saa oikeaa tietoa ja perusteluita ilman kulmien kurtistelua ymmärtääkseen, mitä sanat tarkoittavat! Tanssijoiden hyvinvoinnista kirjoittava Oonasofia on tanssipedagogiksi valmistuva tanssija, tutkija ja fysioterapeutti, jonka hersyvä huumori ja varma tieto kiteytyvät yhdeksi upeaksi tyypiksi raikkaan ilahduttavalla tavalla. Tutkimustietoa avaava blogi on Oonasofialle väylä toteuttaa omaa tutkijuuttaan ja lisätä tanssijoiden sekä tanssin harrastajien ymmärrystä liikkuvasta kehosta. Kirjoittamaan hän ryhtyikin omien sanojensa mukaan intohimostaan tanssia ja tanssijoiden hyvinvointia kohtaan.
Koen tärkeäksi nostaa esiin sellaista tutkittua tietoa tanssiharjoittelusta, joka ei ole ehkä vielä saavuttanut tanssin kenttää. Rakastan blogiani, kun saan tuottaa tekstiä haluamistani aiheista omalla tyylilläni, lukijakunnan tarpeita kunnioittaen. Asioiden sanallistaminen ja tekstin tuottaminen on hurjan tyydyttävää. Toisaalta blogia kirjoittaessani haastan itseäni jatkuvasti, olenhan luvannut tutkittuun tietoon nojaavaa tekstiä enkä näin ollen kirjoittele olettamuksia tai mielipidekirjoituksia.
Oonasofia huomasi, ettei tanssin harrastajille ja ammattilaisille suoraan suunnattua kanavaa tutkitusta ja heitä koskevasta tiedosta ollut saatavilla ja aloitti kirjoittamaan blogia, joka tarjoaisi tähän lääkkeen; https://dancesearchblossom.com. Etenkin suomeksi tanssijoiden hyvinvointia koskevaa tutkittuun tietoon nojaavaa materiaalia on hänen (ja meidän useiden muiden) mukaan vaikea löytää. Ja jokainen englanninkielisistä teksteistä apua etsinyt on havainnut, että saatavilla on pääasiassa hyvin tieteellistä ja vaikealukuista tekstiä. Dance.Search.Blossom-blogi tarjoaa selkeitä tiivistyksiä viimeisimmästä tutkimustiedosta ja antaa kätevästi hyödynnettäviä käytännön esimerkkejä omaan kehittymiseen sekä esimerkiksi opetustyöhön.

Julkaisuista tiedotetaan sivuston Instagram-sivulla, jossa Oonasofia jakaa myös tosihyviä vinkkejä treeniin (esim. alla oleva jalkaterän lihastreeni on ihan pop!) ja kehon huoltamiseen venyttelystä satunnaisiin aamupalainspirointeihin.
Niin blogitekstit kuin instajulkaisutkin päivittyvät sivustoille sekä suomeksi että englanniksi, minkä ansiosta ytimekäs, mutta kevyesti pakattu tutkimustieto on monen lukijan ammennettavissa. Myös kansainvälistä yleisöä puhuttelevan blogin lukijakuntaa ovat Oonasofian mukaan aktiivisten tanssijoiden lisäksi kaikki tanssista lajina kiinnostuneet. Hän toivoo tekstin olevan helposti lähestyttävää sekä tanssin harrastajille kuin ammattilaisillekin, missä blogi onnistuu mielestäni kyllä erinomaisen kivasti.
Blogisivusto toivottaa tervetulleeksi ja ohjaa yläpalkin valikosta blogin, kuvagallerian tai portfolion pariin. Portfolio on päivittynyt melko haipakkaa viime aikoina ja monipuolisten töiden lisäksi DHF, IADMS ja CID -positiot alleviivaavat kivasti kirjoittajan vakavastiotettavuutta. Kuvagalleria on värikäs kokoelma sitä vakavaa tietoa ja hulluttelevaa hauskuutta, jota Oonasofialta voi odottaakin. Osa on poimittu Instagram-feediin, jotkin kuvat liittyvät blogin julkaisuihin ja toiset kuvista kertovat enemmän kuin tuhannen sanan veroisesti, kenen kanssa ollaan tekemisissä.
Itseäni puhuttelee sivuston tekstisisältöjen lisäksi blogin esteettisyys ja se, että kuvat ovat seesteisyyden lisäksi hyvin havainnollisia. Yleisilme myös rauhoittaa keskittymään itse tietoon. Luen toisinaan saman tekstin sekä suomen- että englanninkielisen version. Versioiden toisistaan poikkeavat kuvat houkuttelevat mut aina katsomaan molemmat ja julkaisut tarjoilevat sopivan erilaisen kokemuksen samaan asiaan. Vaihtoehtoisen version tarkastelu auttaa itseäni myös muistamaan asiat helpommin jälkikäteen.
Tanssipedagogiikan opintojen viimeistelyn, tuomarihommien, tutkimuksenteon ja reissaamisen lomassa blogin päivittämistahti on ymmärrettävästi ollut viimeaikoina verkkaisempaa. Oonasofia kertoo kuitenkin iloksemme aktivoituvansa taas jakamaan osaamistaan blogissa ja instahommathan rullaavat aktiivisemmin. Verrattuna siihen valmiuteen, jolla Oonasofia vastaa tiedusteluihin, lähtee mukaan juttuihin ja innostuu asioista, löytyvät yhteystiedot blogisivustolta vähän mutkan kautta. Mutta juttuideoita ja kysymyksiä hän todellisuudessa ottaa mielellään vastaan kaikista kanavista. Omasi voit jättää vaikka tämän julkaisun kommenttikenttään tai lähettää sähköpostitse suoraa Oonasofialle: oonasofia.saukkonen@gmail.com.

Tässä vielä Oonasofian vastaukset viikon haastatteluun:
Miten esittelisit itsesi sinua ennestään tuntemattomalle?
”Intohimoinen tanssin ja hyvinvoinnin ammattilainen, fysioterapeutti, tanssija ja tanssitieteilijä, maailmankansalainen ja onnellinen ihminen.”
Mitä lisäisit esittelyyn nämä asiat sinusta jo tietävälle?
”Olen valmis matkustamaan ja muuttamaan lähestulkoon mihin vaan työn ja opintojen perässä, mutta silti pidän tärkeimpänä kaikkea sitä, mitä tapahtuu niiden jälkeen. Työt ja tittelit eivät määritä minua.”

Millaisia työkuvioita meneillään?
”Pedagogiset opinnot ovat loppusuoralla, ja opintojen ohella teen mm. käännöstöitä IADMS:lle (International Association for Dance Medicine and Science), missä istun julkaisukomiteassa, ohjaan workshopeja ja opetan. Innokkaana odotan että saan loppusuoralla olevat opinnot päätökseen, jotta pääsen vihdoinkin täysipäiväisesti töiden kimppuun, joita on valmistumisen jälkeiselle ajalle vireillä monenlaista. Työn alla on myös oman tutkimuksen kirjoittaminen ja toivoakseni sen julkaiseminen.
Millainen ajanjakso kesä on työssäsi?
”Kesän ajan opinnot ja työt jatkuvat samanlaisina. Tämä kesä kuluu siis läppärin ja tanssisalin välillä poukkoillen.”
Pidätkö kesälomaa? Jos et, milloin lomailet?
”Pidän kesällä parin viikon loman, jona aikana aion keskittyä vain ja ainoastaan lepäämiseen, meressä telmimiseen ja olemiseen yksin ja yhdessä.”
Kuinka pidät lomakausina yllä työkuntoasi ja kehon aktiivisuutta?
”Tanssitreenin ollessa vähäisempää lenkkeilen luonnossa ja käyn säännöllisesti kuntosalilla. Kun tanssiharjoittelu ei vie kaikkea aikaa, on oheisharjoittelulle enemmän tilaa, mikä mahdollistaa keskittymisen erilaisiin kehityskohtiin.”
Pieni jatkuva kuormitus vai täydellinen palautuminen?
”Täydellinen palautuminen, joka omalla kohdallani kuitenkin tarkoittaa jatkuvaa kävelemistä ja aktiivista olemista. Aion silti lomailla pari viikkoa ilman kuntosalitreeniä tai muutoin tavoitteellista harjoittelua. Joskus ihan vaan oleminen tekee nannaa.”
Tanssijan lomavinkit 2019?
”Anna itsellesi lupa levätä ja palautua. Treenaa niitä asioita, joille ei vuoden aikana ole ollut aikaa, esimerkiksi kestävyyttä ja voimaa. Nauti ulkona olemisesta, keksi uudenlaisia tapoja liikkua. Ui, haahuile metsässä, joogaa, kävele tanssien, kiipeä puuhun ja muista, että muutaman kerran kesässä täytyy tanssijankin lösähtää riippukeinuun.”