Työskentelin vuoden 2018 Suomen Tanssiurheiluliiton viestintäkoordinaattorina. Aloitin duunin tosi innokkaana ja täynnä ideoita. Nyhdettyäni työnohjausta useaan otteeseen, kävi pian ilmi, että hommaa ja odotuksia on tehtävään huomattavasti enemmän kuin annettuja työtunteja. Podin usein ristiriitaa sen suhteen, pitäydynkö sovituissa työtunneissa vai teenkö tehtävät omasta selkänahasta, mutta perusteellisesti.
Halusin tehdä työni kunnolla ja ammattimaisesti, mutta periaatteet ja ammattiylpeys painoivat vaakakupissa aina vain enemmän, mitä pidemmälle vuosi eteni. Ja mitä enemmän tein ilmasta työtä. Tulin siihen tulokseen, että joissain tilanteissa on ammattimaisempaa olla vähemmän perusteellinen. Palautetta työajasta pyydettiin, mutta vastaus ei tuonut duuniini muutosta. Vaikka työyhteisö jäi tässä etäyhteisössä oikeastikin etäiseksi, liiton silloisen toiminnanjohtajan, Auli Korhosen, kanssa meillä oli viestintäkanava kivasti auki ja toimiston väen kanssa oli joka kerta ilo asioida. Olen tosin ollut myös osa toisenlaista etäyhteisöä, jossa jatkuvasti jokainen tunsi olevansa osa porukkaa. Myös johto piti siellä huolta työilmapiiristä ja pyrki huolehtimaan, että omilla työntekijöillä on kaikki tarvittava työn tekemiseksi.
Kirjoitin vuoden ajan viestintäkoordinaattorin tanssipohdintoja kuukausittain julkaistavassa blogi-sarjassa, jossa pääsin yhdistämään molempia asiantuntijuuksijani. Mukavan haasteen asetti lajien kirjo, sillä viestintäkoordinaattorina vastasin kaikkien STUL:n tanssilajien tulostiedottamisesta (FDO:lla oma uutisointisysteemi, mutta autoin muutamissa heidänkin tiedotteissaan) ja pääsin näin lähelle sitä koko kirjoa. Tästä linkistä pääset lukemaan viimeisen blogitekstini STUL:n blogiin, ennen kuin keskustelu tämän taipaleen päättämisestä aloitettiin ja kun vuosi 2019 liiton riveissä oli yhä horisontissa.
Ja tässä vuosi viestintäkoordinaattorin pohdintoja: ”Tanssia ja viestintää tanssiurheilun lajiliiton liikkuvasta toimistosta. Viestintäkoordinaattorin pohdintoja STUL:n blogissa joka kuun 20. päivä” kaikki blogijulkaistu vuodelle 2018:
Helmikuu: Someurheilijan profiili
Maaliskuu: 5 + 2 vinkkiä hyvään urheiluhaastatteluun
Huhtikuu: Kuuntelemisen tärkeydestä
Toukokuu: Tanssi kilpailun voittajana
Kesäkuu: Lavakausi
Heinäkuu: Miten Instagram muokkaa arvomaailmaa tanssiyhteisössä?
Elokuu: Päivityksiä uuden kauden aloitukseen
Syyskuu: Tavoitteiden asettamisesta
Lokakuu: Muille kertomista vai itsensä muistuttamista
Marraskuu: Tanssin harrastamisessa ja harjoittelussa tärkeintä on tämä hetki
Joulukuu: Peruutuspeilissä 2018